I'm a survivor in more ways than you know.

Moro-oo! Tämä viikko on ollut ainakin tähän asti aikamoista vuoristorataa. 

Maanantai oli ihan jees päivä muuten, mutta huimasi koulussa kamalasti. D:
Koulun jälkeen kotiin tultuani söin jotain välipalaa ja otin kolmen tunnin päikkärit. :D Sen jälkeen menin siskoni kanssa isälle yöksi. Untahan siellä ei tietty saanut, koska se pikkukakara huutaa yöt. -.- 

Tiistaina koulussa oli erityisen raskasta, koska sain taas kuunnella niitä helvetin suloisia sanoja minun mielenterveydestäni ja viiltelystä. :33333 Tuntuu vain, että haluaisi täältä pois. Mieluiten lopullisesti. Tuntuu, että kohta ei ole muuta vaihtoehtoa kun lopettaa elämäni kokonaan. Olen niin kyllästynyt kaikkeen. Ei ole kavereita kun korkeintaan vain netissä ja sieläkin vain muutama. Mikään ei tunnu enää miltään. En jaksa enää tätä jatkuvaa pettymistä, kiusaamista ja kaikkea mahdollista. Elämäni on niin perseestä. Teen vääriä valintoja päivittäin. Viiltely on pahentunut. Muutama viilto ei riitä. Viiltoja voi tulla päivän aikana monia kymmeniä. Mikään muu ei helpota. Olen yrittänyt melkein kaikkia keinoja maasta taivaaseen, mutta turhaan. Kaikki on humpuukia. Ei niistä oikeasti mikään toimi. Kaikki on turhanpäiväisiä neuvoja. Ei niitä kannata kuunnella. Ne eivät tule auttamaan. Viiltelystä ei pääse eroon. Ja vaikka jonkun kumman syyn takia pystyisin lopettaa viiltelyn, arvet seuraavat minua käsissäni ja jaloissani koko loppuelämäni ajan. Se tieto on masentaa minua entisestään. 
Viiltely ei kuitenkaan ole ainoa väärä valintani. En tiedä kannattaisiko tätä sanoa, mutta olen muutamaan otteeseen joutunut turvautumaan alkoholiin. Ihan vain pari-kolme kertaa eli en tosiaankaan ole mikään helvetin alkoholisti. Niitäkin muutamaa kertaa kadun ihan helvetisti, mutta en siinä mielentilassa ole keksinyt muutakaan. Viiltely ei ole tuntunut miltään, joten päätin tarttua pulloon. Mutta voin sanoa, että alkoholi ei ratkaise ongelmia. Ja sitä ei todellakaan kannata mennä juomaan varsinkaan alaikäisenä! En ole nyt onneksi pitkään aikaan miettinyt viinaa. Näistä juomisistani en ole pystynyt puhua kenellekään, koska häpeän sitä enemmän kuin arpiani. Eli todella paljon. 
No, se nyt tästä angstista. 

Tänään keskiviikkona on ollut melkein yhtä raskasta, koska koulussa oli samalaista ja äitini kertoi, että eräs opettaja oli nähnyt käteni ja huolestunut minusta. Opettaja oli sitten kysellyt yhdeltä sukulaiseltani, että tietääkö äitini, että minulla ei ole kaikki hyvin. Tämä sukulainen ei ollut tiennyt minun viiltelystä ja tietty hänkin järkyttyi. Ei tässä kuule kauaa niin koko suku varmaan tietää. :33333 

Päivällä kävinkin sitten terkkarilla. Käynnin jälkeen kuitenkin alkoi ahdistamaan, koska pelottaa se lääkärille meno. Vaikka se ei olekaan vielä pitkään aikaan, mutta kuitenkin. Pelottaa, että jos se lääkäri diagnosoi minulle masennuksen tms. D: Ahdistaa ihan perkeleesti. Saa nähdä sitten miten yöllä uni tulee. On paljon asioita taas mietittävänä. JA PERJANTAINA ENGLANNIN KOE! En osaa mitään ja en jaksa lukea. Ihan sama. Ei jaksa kiinnostaa joku vitun englanti. En ole ollut englannissa koskaan ikinä milloinkaan hyvä ja en tule ikinä olemaankaan. Minulla on nyt hieman sellaiset fiilikset, että ihan vitun sama mikä siitä tulee. Nooh, toivoisin, että saisin edes seiskan...

Loppuun vielä biisi, joka soi nyt ja johon olen rakastunut täysin. DEMI LOVATO ON IHANA! <3 
Mooooikka!

Puu kaltereihin asti ulottuu, unohdetaan ihan kaikki muu.

Päivää.. tai iltaa.. tai  ihan vitun sama :D No kuitenki; tämä viikko on ollut ihan surkea.. Yksi päivä oli ihan jees, mutta muut on ollu ihan sairaan ahdistavia, raskaita, ärsyttäviä jne.. 

Maanantaina jouduin käymään terkkarin luona vähän "paikkailemassa" käsiä.. Sitten samana päivänä oli sisäliikuntaa ja mulla oli kädessä side ja kaikki kyttäs. :'( Kotonakin meni ainakin yhtä huonosti. Tappelin vain siskoni ja äitini kanssa, koska olin nukkunut yöllä ihan liian vähän ja en saanut nukkua päiväunia. D: 

Tiistai oli melkein samanlaista; tappelemista, huutamista, ovien paiskomista, viiltelyä jne.. Siinä päivässä ainoa hyvä asia oli, että nukuin 5 tunnin päiväunet.

Keskiviikkona olikin sitten terkkarille aika ja eipä siinä mitään.
Samana päivänä juttelin tämän isosen kanssa. Oli mukavat ja ehkä ihan vähän ahdistavat keskustelut. En tiedä.. Hänelle on jotenkin niin helppo puhua. Hän ei tuomitse tai syytä minua. Hän yrittää ymmärtää ja auttaa parhaansa mukaan. Viime viikolla kun hän tuli sanomaan minulle, että on huomannut minun olevan masentuneen oloinen ja hän ei haluaisi, että olisin sellainen ja että voisin tulla hänelle puhumaan oli varmaan yksi ihanimmista jutuista pitkään aikaan, mitä minulle on tapahtunut. :3 Se tunne kun tajusin silloin, että en ole hänelle vain ilmaa. Aaw. Nyt kun kysyin, että miten hän oli huomannut minun alakuloisuuteni, niin hän sanoi, että hän huomasi sen jo riparilla; en osallistunut leikkeihin kauheasti, räpläsin melkeinpä koko helvetin ajan puhelinta, olin itsekseni ja en puhunut kenenkään kanssa jne.. Se tuntui jotenkinn jännältä, että hän oli jo sieltä asti ns. tarkkaillut minua. :D Jöö. :3

FRODOOOO :3

Torstai olikin sitten todella raskas päivä varsinkin koulussa. Oli hankalia ja tylsiä aineita koko päivän. Ajatukset oli jossain muualla ja läksyjäkään en ollut tehnyt. Kotona sitten minut pakotettiin leipomaan äidin kanssa juustokakkua. Hakkasin keksejä ( XD ) niin paljon ja kovaa, että nyrkki oli koko loppuillan ihan kipeänä. :D Noooh, katsoin kuitenkin Taru sormusten herrasta - Sormuksen ritarit -elokuvan, koska eräs lupasi, että tykkäisin varmana siitä. JOTEN lainasin sen kirjastosta, katsoin sen ja rakastuin. FRODO ON IHANA :3 Täytyy lainata trilogian loputkin osat ja katsoa ne. Aaaaw. 

Perjantai oli erityisen ahdistava päivä, koska oli tapaaminen taas niiden rovaniemeläisten ihmisten kanssa. Nyt oli onneksi suurin osa ajasta sillälailla, että sain olla siinä ilman äitiä ja puhua kaikkea mitä mieleen tuli. Minulle oli varattu aika Rovaniemelle lääkärille jossain päin syyskuuta. Ne ihmiset ehdotti myös minulle sellaista, että jos terkkari ottaisi työparikseen vaikka meidän koulukuraattorin tai psykologin. Saapa nähdä...

Koulupäivä meni muutenkin ihan paskasti; olin tunneilla puoliksi kuollut ja en kuunnellut opetusta ollenkaan. Valinnaisköksässä en saanut tehdä mitään paitsi syödä ihan millin verran ruokaa. Meillä on aika paska köksän ryhmä. Vihaan kaikkia ja kaikki vihaavat minua. No ihan sama. Ei jaksa kiinnostaa. 

Kotona sitten nukuin päiväunet ja sen jälkeen tulin tänne isän luo. Katsoin Scream 4.sen. Se on hyvä elokuva, johon en kyllästy ikinä. Nyt sitten kirjoittelen täällä tätä blogitekstiä ja kuuntelen musiikkia. :D En ole varma mitä aion tehdä viikonloppuna. Sunnuntaina on ainakin sisarpuoleni ristiäiset, joten sinne varmaan menen, mutta muuten on ihan auki koko homma. 

Joo, mutta loppuun laitan laulun, joka soi nyt. Moro. 

(vittu, tossa on kyllä tommonen paska alkujuttu, mutta iha sama :D)

Sä oot kerran jo nähnyt miten tää maailma romahtaa. Ja silti jostakin tuhkan seasta noussut ylös taas.

Iltaa. Nyt oli kyllä niin sanoinkuvaamaton viikonloppu, että huh huh! 

Ensimmäisenä yksi meidän riparin isosista tuli juttelemaan minulle facebookissa ihan yhtäkkiä. Olen muutaman kerran kysellyt häneltä riparin jälkeen kuulumisia, mutta ei hän ole minulle ennen tullut juttelemaan. :D Yllätyin positiivisesti. Hän kertoi, että on huomannut minun olevan alakuloinen ja masentuneen oloinen ja hän ei haluaisi, että olisin sellainen. Erityisesti minut hänen sanoistaan sai herkistymään se kun hän sanoi, että voin tulla hänelle juttelemaan kaikesta huolimatta. Olen vieläkin vähän otettu hänen sanoistaan ja siitä tiedosta, että hän ei tuomitse minua kuten muut ja hän haluaa auttaa minua. :')

Seuraavana päivänä ihanin ja tärkein ja rakkain ystäväni tuli myös juttelemaan minulle Facebookissa. (tunnistat itsesi jos luet tätä, näin btw ;D ) Hän sanoi minulle asioita, jotka saivat minut itkemään onnesta, ilosta ja siitä tiedosta, että tuolla jossain monien satojen kilometrien päässä on ihminen, joka välittää minusta todella paljon. Ja tietty minäkin hänestä välitän ihan perrrkeleesti. :3 Kuitenkin, hänen kirjoittamassaan romaanissa oli pari ihaninta asiaa, mitä minulle on koskaan ikinä milloinkaan sanottu. :'3 

Tänään sunnuntaina sitten katsoin Marley ja minä -elokuvaa ja jossain kohtaa elokuvaa tajusin, että ei vittu, tämä viikonloppu on ollut kaukana minun perus viikonlopustani. Tällä on pakko olla jokin tarkoitus. Tajusin, että minun on pakko ottaa itseäni niskasta kiinni. Minun täytyy uskoa siihen, että jossain vaiheessa tämä masentuneisuus ja alakuloisuus loppuu. Jos ja kun haluan sen loppuvan minun täytyy alkaa uskomaan siihen enemmän kuin mihinkään muuhun. Minun on pakko alkaa tekemään töitä muutoksen eteen. Aloitan vaikka sillä, että kerron niille rovaniemeläisille ihmisille, että olen valmis menemään osastolle ja aloittamaan vaikka lääkkeiden syönnin. Ja tietty ne pienet muutokset, mitä voin tehdä elämääni. Alkaa tekemään uusia ja erilaisia asioita. Sellaista mistä pidän. Mutta sitä ennen, minun TÄYTYY ymmärtää, että viiltely on minulle pahaksi. Joo, siitä voi olla hetken helpotus, mutta vuosien päästä kadun sitä. Minun T-Ä-Y-T-Y-Y päästä tästä pahasta tavasta eroon. En tiedä miten, mutta kaipa sekin selviää pikkuhiljaa. Tiedän, että tämä "kuntoutuminen" tulee vielä kestämään kauan ja takapakkia voi tulla, mutta minulla ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Loppu keväästä luulin, että olen alkanut parantumaan, mutta toisin kävi; luulen, että silloin en jaksanut uskoa tarpeeksi. Nyt minun täytyy pikkuhiljaa alkaa tsemppaamaan itseäni kovempaa. Minulla on muutama kaveri, jotka tsemppaavat minua ja olen siitä hyvin kiitollinen. KIITOS.
"Ole muutos, jonka haluat tapahtuvan." Nämä sanat olen saanut kuulla monta kertaa. En ole jaksanut uskoa tai ymmärtää niitä, mutta nyt ymmärrän jo vähän siitä sanonnasta. 

Saattaa olla, että huomenna ei enää tunnu tältä, joten siksi oli pakko kirjoittaa tämä teksti nyt. :D (näin btw -tietoa taas :D )
Ja fiiliksiä taas loppuun (tällaiset fiilikset siitä huolimatta, että huomenna on maanantai :D )

Vuodatus, SORI

Nyt ei ole taaskaan mitään järkevää syytä miksi... Haluan vain purkaa pahan oloni....

En halua huomenna kouluun. En halua enää koskaan kouluun. Kaveriporukka, mihin ennen kuuluin on hylännyt minut. He vain vittuilevat minulle, jos yritän tulla porukkaan. Tekopyhiä paskoja kaikki! Riparilla sitä väitettiin, että voin tulla puhumaan heille aina ja he eivät tule hylkäämään minua koskaan. Eivät varsinkaan nyt kun minulla on vaikeaa. Nooh... TOISIN KÄVI. TEKOPYHIÄ PASKOJA OVAT. Olen miettinyt, että miten olen voinut olla heidän kaveri. Tuntuu ja näyttää siltä, että he löysivät minua paremman henkilön porukkaansa. Ihmisen, jota inhoan eniten tässä maailmassa. Inhoan häntä, koska hän on yksi näistä paskanpuhujista. -.- 

BTW, takaisin aiheeseen miksi en halua varsinkaan huomenna kouluun. Syy on yksinkertainen: Huomenna minulla on kotitaloutta ja minä joudun varmaan olemaan yksin, koska siellä ei ole mukavia ihmisiä. Eikä varsinkaan sellaisia, jotka hyväksyisivät minut ryhmäänsä. Tästä ex-kaveriporukasta, johon kuuluin, on samalla tunnilla muutamat, mutta minä en tietenkään mahdu ryhmään :3 Olen eristäytynyt ja negatiivinen paska. Ei kukaan minusta tai minun tunteistani välitä. Kaikkien kannalta olisi parempi jos lähtisin suosiolla sitten vaikka hullujen huoneelle jos muukaan ei auta. ;_; Haluan vain pois täältä. En jaksa koulua. En jaksa syyttäviä katseita. En jaksa selkäni takana puhumista. En jaksa käydä koulua. Motivaatio on kadonnut. Minulla on vaikeuksia opiskelussa. En osaa enää keskittyä tunneilla ja sen seurauksena en opi mitään. Ei ole mitään ideaa käydä koulussa jos ei kuitenkaan opi mitään. En edes tiedä miten pystyin tsemppaamaan itseäni viime keväällä jaksamaan loppuun asti.... Minulla ei ole enää voimia. Kaikki on käytetty ja en saa mistään lisää. Kävelen tunnelissa ja valoa ei näy missään. En jaksa enää yksinkertaisesti. Olen yrittänyt kaikkeni, mutta turhaan. Ei tästä tule mitään. Ainoat elämäniloni ovat kolme kaveriani, musiikki, tietokone ja viiltely. Tai no... voiko viiltelyä laskea elämäniloksi? En tiedä, mutta siitä minulle tulee ainakin hetkellisesti parempi ja turvallisempi olo. Ja nyt kaikki luulevat minua mielisairaaksi, kun ajattelen noin. No, se hän on periaatteessa totta; minulla on mielenterveysongelmia. En voi sitä kieltää. Mutta nyt minua luullaan täyshulluksi. Ihan sama. Luulkaa mitä haluatte. Ei minua kiinnosta mitä randomit minusta ajattelevat. Kiitos. En jaksa angstata enempää. Näkemiin!

PS. Sori vuodatuksesta, mutta oli ihan pakko... #vitutus #ahdistus 

Kukaan ei välittänyt, käsittänyt, kuinka pettynyt voi olla jos on vain etsinyt onnea. Johon ei ole koskaan voimaa.

Morooo! Tänään oli toinen päivä Helvetissä, jota jotkut myös Kouluksi kutsuvat... En pidä meidän uudesta matikan, fysiikan ja kemian opettajasta, koska HRRRRRR :| Se on jostain etelästä ja puhuu kuten hesalaiset :D En tajua ihan kaikkea mitä se sanoo, mutta eipä se haittaa... Olen tunneilla muutenkin puoliksi kuollut.... 

Huomasin, että minulla ei ole Helvetissä kun vain YKSI kaveri... Viime vuonna minulla oli ainakin neljä hyvää kamua, mutta nyt vaikuttaa siltä, että he ovat ns. hylänneet minut ja tiedän tasan tarkkaan miksi. Olen kamala inhottava ärsyttävä tyhmä ruma läski laiska lapsellinen vittumainen eristäytynyt masentunut ja viiltelevä paska. 

Viimeksi tänään sain kuulla minun viiltelyistä ja negatiivisesta asenteesta koulua vastaan. No voin sanoa, että asenteeni koulua kohtaan on muuttunut viimeisen vuoden aikana rajusti, mutta voin sanoa, että se kaikki johtuu minun mielialastani. Mielialani laahustaa nyt niin maassa, että en tunne itsekään itseäni. Asenteeni on muuttunut melkein kaikkea kohtaan; en jaksa harrastuksia, en jaksa koulua, en jaksa ihmisiä (en varsinkaan vittumaisia ja typeriä ihmisiä, jotka haukkuvat minua), en halua enää lähteä kotoa minnekään jne...  Minua pelottaa, että kohta työnnän ainoatkin kaverini pois luotani, vaikka he vain yrittävät auttaa minua. Kun minua haukuttiin nuorempana, niin pystyin antaa haukkumisten mennä ohitseni enkä kohdistanut niitä itseeni. Nykyään asenteeni on toisenlainen. Kun minua nyt haukutaan, kohdistan kaiken itseeni ja minulla tulee siitä helvetin paha mieli. Useasti tämä johtaa viiltelyyn... 

Jos joku, joka syrjii tai haukkuu minua lukee tätä, niin voisit oikeasti miettiä, kuinka pahalta se minusta tuntuu kun kukaan ei välitä; kaikki vain haukkuvat tai muuten vain syrjivät. Minua ahdistaa ja surettaa Teidän rumat sanat, mitä sanotte minulle tai mistä kuulen Teidän puhuneen selän takanani. Teidän takia satutan itseäni niin useasti. Teidän takia olen tässä tilanteessa. Teidän takia vihaan itseäni ja elämääni. Ja Teidän takia pelkään joka aamu kouluun menemistä. Te teette siitä yhtä helvettiä. Tiedän, että vihaatte minua. Voin sanoa, että tunne on molemminpuolista. :) Ja tärkein melkein unohtui; Teidän takia haluan tappaa itseni. Ei mulla muuta tästä asiasta ainakaan nyt tule mieleen. 

Kävin eilen terveydenhoitajalla. Keskustelimme mm. siitä perjantain tapaamisesta rovaniemeläisten hyyppien kanssa, koulusta jne... Mieleeni jäi erityisesti sanat, mitä hän sanoi kun kerroin, että tuntuu kuin kaikki vihaisivat minua. 

"No en mie ainakkaan sinua vihhaa ja kyllä mie ainaki olen sinun kaveri."

Sain lievän aaw-kohtauksen. :3 
Huomenna minulla on myös hammaslääkäri. #BTW :D

Mutta jöö, linkkaan loppuun laulun, joka kuvaa fiiliksiäni nyt.