I will love you, like I've never been hurt. Run through fire for you, like I've never been burned.

Moi! Ajattelin nostaa kissan pöydälle ja kertoa asiasta, jota olen jo miettinyt pitkään kaikkien mieliala asioiden ja muiden sellaisten asioiden lisäksi. Nimittäin minun seksuaalisuuteni. Monet on mulle kuitailleet tästä asiasta esim. koulussa. En enää jaksa sitä ikuista kuittailua ja haukkumista, joten myönnän sitten: Olen lesbo. MUTTA MITÄ VITTUA SITTEN?! Olen minäkin kuitenkin samalainen ja samanarvoinen kuin kaikki muutkin ns. normaalit ihmiset. 

Ekan kerran tästä asiasta on sanottu muistaakseni ala-asteella varmaan neljännellä tai viidennellä luokalla minulle ja sen hetkeiselle parhaalle kaverilleni. Vietimme toistemme seurassa aikaa 24/7 ja teimme kaikkea hullua. Istuimme jälki-istunnoissakin pari kertaa yhdessä. :D Kuitenkin, melkein kaikki ajattelivat, että seurustelemme. Se tuntui silloin hassulta, koska emme tosiaankaan seurustelleet. Monesti vain nauroimme, jos meiltä tultiin ihan pokkana kysymään. Olimme vain hyvin läheisiä ystäviä. Siinä kaikki. Emme tosiaankaan pitäneet toisistamme sillä lailla.Nyt kun jälkeenpäin ajattelen asiaa, en ihmettele yhtään, että puoli kylää luuli meitä lesboiksi. :D 

Tällöin olen ollut ihastunut moniin poikiin, mutta niin. :D

Kuitenkin, ekan kerran ihastuin tyttöön nyt kun olin 14. Aluksi ajattelin, että "joo, tämä on ihan normaalia ja menee ohi". Hän oli sen hetken paras ystäväni, mutta onnistuin suututtamaan hänet liian monta kertaa ja hän kyllästyi minuun ja laittoi välimme poikki. Ainakaan kolmeen viikkoon hän ei puhunut minulle mitään. Olin ihan murtunut ja masentunut. Monta kertaa ajattelin tappaa itseni, koska en kestänyt kun olin menettänyt hänet. Rakastin häntä liian paljon. Onneksi hän sitten halusi sopia kanssani ja nykyään olemme taas kavereita, mutta ihan kamalan etäisiä. ;_; Luulen, että se johtuu siitä kun hän hylkäsi minut niin pitkäksi aikaa. Silloin opin elämään yksin murheitteni kanssa. 

Luulin, että se oli ensimmäinen ja viimeinen tyttöihastukseni. Mutta rippileirillä huomasin olevani taas väärässä. Ihastuin yhteen isoseen. Se oli maailman kamalinta. D: Hän sai tietää asiasta ja kertoi minulle, että tietää. Silloin olisin halunnut vain hautautua ja kadota. Hän kuitenkin kertoi, että asia ei haittaa häntä ollenkaan. Olin siitä iloinen, mutta samalla kauhuissani, koska hän tiesi. Hän kertoi myös, kuinka oli huomannut minun olevan yksinäinen ja masentuneen oloinen. Hän ei halunnut, että olisin sellainen ja kertoi, että kaikesta huolimatta voisin tulla hänelle puhumaan. Nykyään keskustelen hänen kanssaan lähes viikottain ja se on mukavaa. :3 Onneksi se ihastus meni ohi. Pidän hänestä kuitenkin paljon, mutta ihan vain ystävänä.

Kuitenkin, nyt kun minulla on ollut mieliala ihan maassa, olen miettinyt, millainen olisi unelmien seurustelukumppani. Ensimmäisenä tulee mieleen, että hänen pitäisi olla Demi Lovato, mutta se on hieman mahdotonta. ;__________; Kuitenkin joskus öisin haaveilen, että seurustelisin Demin kanssa. XD 

Unelmien tyttöystävä :3

NO JOO, TAKAISIN AIHEESEEN:

• nyt tuntuu siltä, että hän olisi tyttö. 
• iloinen
• mukava, ihana
• hauska
• positiivinen
• luotettava
• rehellinen
• hyvä kuuntelija (koska olen kova valittamaan :D)
• romanttinen, tietty :D
• kaunis (niin sisäisesti kuin ulkoisestikin)
• vois olla ehkä hieman urheilullisempi kuin minä (saattaisin itekin innostua lenkkeilemään enemmän) ;)
• plussaa ois tietty jos tykkäis Demistä :D
• JA KAIKKEA MUUTA POSITIIVISTA :DDDDD

Nooh, tämä postaus oli sitten tällainen. Lupaan, että palaan tähän asiaan myöhemmin. Mutta loppuun vielä Demiä. :3

PS. Löysin Twitteristä yks päivä kuvan, jonka omistan erityisesti kaikille minun luokkalaisilleni.  :D <3

Vihaa itseään, on itsensä vihollinen. Samas kehos pieni enkeli ja piru ivallinen.

Moro! Koulu on nyt mennyt päin Helvettiä suoraan sanoen. 

Perjantaina minulle tuli koulussa niin kova ahdistus, että jouduin käydä sanomassa siitä terkkarille ja terkkari soitti asiasta rehtorille. Samana päivänä oli englannin koe, jonka sitten jouduin tekemään rehtorin huoneessa. Kokeen jälkeen sain lähteä kotiin lepäämään. 

Luulen, että ahdistus johtui ainakin tästä kokeesta, vähäisistä unista, ärtyisyydestäni jne... Ja sitten se kaikki vain purkautui itkuna ja pahana olona. Se helpotti todella paljon, että sain lähteä kotiin lepäämään. Huomasin myös, että meidän rehtori on todella mukava! Minulla oli aluksi kauheat ennakkoluulot ja hieman pelkäsin menoa hänen luo, mutta yllätyin positiivisesti. (: Mukava nainen loppujen lopuksi.

Ainoa valopilkku pimeässä koulussa oli se kun sain terveystiedon kokeesta kasin. Erityisesti siinä miellytti se, kun sain essee tehtävästä täydet pisteet! Essee piti kirjoittaa syövästä, joten nyt voin sanoa olevani syöpäexpertti. :D Bilsan koe meni myös ihan hyvin; sain 7- . Olen ihan tyytyväinen siihenkin, mutta erityisesti terveystietoon. 

Se oli siis viime viikkoa. Nyt jotain tästä alkuviikosta..

Eilen, eli maanantaina, oli todella raskasta koulussa, mutta selvisin siitä ihan hyvin. Tuntuu hieman siltä, että ne unilääkepaskat ei auta ollenkaan... Tai siis, kyllä ne auttaa nukahtamaan, mutta ei ne ole auttanu minun heräilyihin; saatan enimmillään herätä yön aikana jopa 10 kertaa.. Yleensä herään about viis kertaa... Se on myös yksi asia, joka haittaa koulunkäyntiä ja yleensäkin jaksamista tosi paljon. 

Kotona ei sitten ollut yhtään helpompaa, koska sisko pyöri koko vitun päivän jaloissa. Sitten viiltelin...... Olin ollut viikonlopun viiltelemättä, koska olin mummolassa ja en siellä kehdannut, koska jos he vaikka tulisivat juuri silloin huoneeseen jne......... Olen huomannut, että minun on pakko viillellä melkein joka päivä, koska ei mikään muu auta pahaan olooni yhtä hyvin. Se on paha tapa, mutta en voi päästää siitä irti... 

Tänään tiistaina pidettiin oppilashuoltotyöryhmä minun jaksamiseni takia. Oli hieman ahdistavaa, koska siinä oli keskustelemassa minä, äiti, terkkari, luokanvalvojani, rehtori ja opo. Eli ihan sairaan monta ihmistä. Siinä sitten sovittiin, että käyn samana iltapäivänä hieman keskustelemassa opon kanssa. Ja, että huomenna meidän koulun toinen matikan opettaja pitää tukiopetusta. Menen tänne tukiopetukseen tietty, koska minun takia se järjestetäänkin, mutta on sinne muutamia muitakin tulossa. Se tukiopetus on kutos tunnilla, joten se meinaa sitä, että saan lintsata TVT.n eikä minun tarvitse olla siellä kärsimässä. 8D 

Kävin sitten siellä opon luona keskustelemassa. Teimme Roosan koulunkäyntisuunnitelman. Se on aika paska ja en ole varma jaksanko noudattaa sitä... Siinä lukee mm. ,että minun pitäisi tehdä läksyt samana päivänä kun ne tulevat. Luulen, että se ei tule onnistumaan.... Sitten tässä suunnitelmassa lukee tarkat ohjeet, miten luen kaikkiin tämän viikon kokeisiin esim. huomenna on äidinkielen koe ja minun pitäisi lukea siihen 90 minuuttia. Tässä on myös kellonajat ja kaikki... Öööö, ei tule mitään. Seuraavan kerran kun menen hänen luokseen kerron, että ei tämä toimi vaikka kuinka yritän... Mielestäni se auttaisi, jos minun ei esim. tarvitsisi olla kaikilla tunneilla yms. ,koska en minä voi tällaista suunnitelmaa toteuttaa, joka on minulle ihan mahdoton. Ja ei minulla riitä edes voimat, koska tämä helevetin masennus vie kaiken. 

Tuntuu, että pitäisi sanoa terkkarille, että olisi varmaan parempi jos menisin osastolle, koska ajatukseni ovat menneet taas niin sairaiksi.. Ajattelen koko ajan vain itsemurhaa, elämääni ja sen tarkoitusta tai sitten vähintään viiltelyä. Pelkään itseäni enemmän kuin mitään muuta. 

Tuntuu, että osastosta voisi olla edes hetken helpotus. Minulle on kerrottu millaista siellä on olla ja kuinka se on auttanut. Haluaisin kokeilla sitä, mutta äitini ei pidä ajatuksesta, koska joutuisi selittämään kaikille serkuille, koulun henkilökunnalle jne. että missä olen. Kyllä se minuakin hävettäisi sanoa, että "joo, olin tuossa viikon osastolla", mutta minusta alkaa tuntua, että olisi ihan hyvä jos ainakin kokeilisin sitä. 

Mutta vielä loppuun iloinen asia tänään oli se, että sain enkun kokeen. Siitä tuli 6-, mutta opettaja oli kirjoittanut pienen asian kokeeseen, joka oli ihan kiva.

"Ymmärrän, että et voinut tehdä koetta ihan täysillä. Otan sen huomioon."

KUKAAN opettaja EI OLE KOSKAAN sanonut, että ymmärtää minua. 

Mutta jöö, loppuun fiiliksiä. Moro! <3

ASDFGHJKLÖÄ

Moro! Ajattelin ihan sika nopee kirjottaa tänne joitain mietteitäni huomisesta.. :| 
Eli siis mulla on huomenna aika Rovaniemelle lääkärille. En oo ihan sata varma missä tää Nuorisopsykiatrian osasto Lähde on.... Kuulemma jossain Keskussairaalan lähistöllä. Pelottaa ihan kamalasti, koska se paikka on ihan outo mulle ja en ole koskaan siellä käynyt. Pelkään kohta kuollakseni.. En usko, että nukun yöllä paljoa... Ainoat hyvät asiat sinne menosta on ne, että ei tarvii olla koulussa, terkkari tulee sinne mukaan ja että käyn sit kaupungilla hengaamassa ja shoppailemassa. 8D Mutta kaikki muu onkin sitten paskaa.... Olen stressannut tätä ihan kauhiasti, mutta nyt stressaan kyllä niin paljon, että ei mitään rajaa. Haluaisin vain kuolla tähän paikkaan heti. 

Mutta joo, huomenna varmaan kirjoittelen, että miten siellä meni. Loppuun äkkiä yks ihana laulu ja sitten se onkin MORO!

PS. Demi Lovato on maailman ihanin. <3

Kun mikään ei tunnu miltään, kipu korvaa ystävän.

Päivää taas pitkästä aikaa. Mulla on menny tosi huonosti nyt nämä pari viikkoa.. Sain matikan kokeesta 5- . Ei se enää sureta minua ollenkaan.. Olen vain iloinen, että pääsin läpi. Opettaja sanoi, että hänen täytyy alkaa miettimään, mitä hän tekee kanssani.. Mutta joudun kuitenkin keskustelemaan hänen kanssaan. Olen aina ennen ollut hyvä matikassa ja saanut ysejä, mutta meidän mahtava matikan ope jäi tänä vuonna eläkkeelle ja hänen tilalleen tuli maailman paskin opettaja I.K.I.N.Ä . En ymmärrä hänen opetuksestaan yhtään mitään ja hän on muutenkin ärsyttävä ihminen.
Sitten muuten sain enkun kokeesta 8½. Se meni ihan hyvin :D

:3333333333333

Koulussa olen joutunut jo matikan, liikunnan ja biologian opettajan puhutteluihin. Uskon, että ensi viikolla viimeistään joudun meidän pelottavan äidinkielen opettajan puhutteluun, koska en aio tehdä yhtä kirjoitusta. En vain pysty keksimään 4 kappaleen kirjoitusta viime viikkoisesta liikuntapäivästä. Ja ei minulla kyllä ole edes motivaatiota siihen hommaan. Pelottaa jo valmiiksi, että miten hän suhtautuu. :| Siinä onkin oikeastaan kuulumiseni koulumaailmasta.

Kävin tänään terkkarilla. Keskusteltiin mm. koulusta, ensi viikon Rovaniemi -reissusta (joka pelottaa ihan saatanasti), itsetuhoisista ajatuksistani, viiltelystä jne.. Hän huomasi, että nykyään viiltelen paljon ranteeseen.. No totta vitussa itsekin olen sen huomannut, mutta en pysty vain enää pitämään itseäni aisoissa..Hän sanoi, että jos tappaisin itseni niin se ei olisi hänelle ihan sama ja painotti, että hän ei sano näin vain työnsä puolesta vaan muutenkin. Hän välittää minusta ja se merkitsee minulle paljon, koska minusta tuntuu, että melkein kukaan ei välitä minusta.
Lupasin, että seuraavaan kertaan (tämän viikon perjantai) asti en viiltele ranteeseen. Jos on pakko viillellä niin se on ihan okei, mutta ranteeseen en.

Juuh... tota alan etsimään kuvia TVT-esitelmääni. Loppuun vielä laulu, jonka innostui tänään raiskaamaan. MORO!

Ei sille mitään voi jos elämä potkii päähän. Sun pitää vaan taistella ja tänne jäädä.

Vittu. Viikonloppu oli yksi rankimmista pitkään aikaan. Tai no.. Miten sen nyt ottaa.. Perjantaina sekoilin itsekseni ja rikoin kuulokkeet. D: Onneksi minulla on muutamat muutkin kuulokkeet. 8D Ne hajosi siinä kun hieman huolimattomasti olin heittänyt ne lattialle ja jotain hypin siinä ja yhtäkkiä sitten astuin niiden päälle ja paskaksi meni koko hoito. Pieni vitutus kuitenkin. 

Lauantaina kävin 14 kilometrin lenkillä, josta pyöräilin 12 kilsaa ja kävelin metsässä 2 kilsaa. Metsässä kävelin yhdellä polulla, joka mutkitteli yhdelle jyrkänteelle. Sieltä oli kauniit maisemat (pakko myöntää). Näin kyltin, jossa luki "Varo jyrkännettä". Ei siinä muuta, mutta sain jonkinlaisen oudon ahdistuskohtauksen ja aloin vain itkemään. MELKEIN hyppäsin. Olin kävelemässä jyrkänteen reunalle, mutta sitten minut keskeytettiin. Nimittäin sinne tuli muita ihmisiä, jotka olivat myös päättäneet lähteä vaeltamaan. Jos he eivät olisi tulleet niin luulen, että olisin... Kuollut. Ajatus, että olisin kuollut on hieman ristiriitainen. Toisaalta olisi jotenkin helpottavaa olla kuollut. Ei tarvitsisi enää kärsiä täällä helvetissä ja saisi vain levätä rauhassa. Ei olisi huolia eikä murheita. 
Mutta sitten toisaalta mietin, että kuinka paljon se satuttaisi kavereitani. Vaikka minulla onkin vain kolme kaveria. He ovat silti minulle rakkainta tässä maailmassa ja toivon, että olen tehnyt asian heille selväksi. En tiedä.. Jos minulla ei olisi edes nettikavereita niin uskon, että olisin tappanut itseni jo silloin keväällä kun tämä helvetti kunnolla pääsi valloilleen. 
Kaverit ovat oikeastaan ainoa syy miksen ole vielä luovuttanut. Ei minulla ole muuta kun nettikaverit. Koko tämä kylä vihaa minua. No okei, ehkä terkkari ei, mutta kaikki muut. 

No mutta takaisin asiaan: lähdin sieltä jyrkänteeltä jatkamaan matkaa portaita pitkin ja itkin koko pitkän matkan. Itkin koko päivän. Ja koko yön, kunnes nukahdin. En kyllä näe edelleenkään elämälläni mitään tarkoitusta. Pelkään jokaikinen päivä, että milloin menen takaisin ja suoritan tehtävän loppuun. En pelkää kuolemaa, mutta pelkään läheisteni puolesta, että jos he vaikka alkaisivat syyttää itseään kuolemastani ja tappaisivat itsensä tai jotain muuta kauheaa, jonka en antaisi missään nimessä tapahtuvan. Nyt alkaa ahdistamaan liikaa, joten asiasta kukkarukkuun.

Tänään kävin terkkarilla ja eipä siellä mitään. Hän kertoi, että oli sanonut opolle ja rehtorille vähän minun jaksamisestani yms. Olen hieman helpottunut, koska nyt minulle ei pitäisi ainakaan tulla koulusta liikaa stressiä. Noooooooh, sitä tulee kuitenkin. Ei tätä kauaa kestä. 

Huomenna sitten mennään koulun kanssa vaeltamaan lintutornille. En haluaisi sinne. En jaksa. En kykene. Tahtoisin vain lintsata huomisen päivän. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, joten joudun kärsimään kouluun.

En jaksa enempää nyt kirjoittaa. Loppuun vielä laulu, joka soi nyt. Moro.