Viime viikon keskiviikkona jouduin lähtemään koulusta pois, koska ahdisti ihan kamalasti. Torstaina en saanut itseäni revittyä sängystä ylös, joten äiti soitti terkkarille. Terkkari tuli sitten käymään kylässä koulukuraattorin kanssa. Siinä sitä sitten aamulla kahdeksan maissa istuin sohvalla yövaatteet päällä keskustelemassa heidän kanssaan. Keskusteluissa tuli puheeksi mm. vapaa-aikani ja liikunnan puute. :D Käytiin sitten aamulla metsässä reippailemassa. Koulukuraattori ja terkkari parhaansa mukaan yrittivät saada minut lähtemään kouluun, mutta turhaan. Ajatuskin kammotti minua. Ei sitten muukaan auttanut kun jäädä kotiin.
Perjantaina ei ollut yhtään helpompaa, mutta kuitenkin sain itseni kiskottua sängystä ylös ja lähdin pyörällä kohti koulua. Mitä lähemmäs koulu tuli, sitä enemmän minua alkoi ahdistamaan. Koulun pihalla aloin sitten itkemään. En halunnut/pystynyt menemään kouluun, joten lähdin terkkarin luo taas kertomaan tunteitani.. Siinä sitten sovittiin parikin asiaa. Ensinnäkin, että tästä lähtien minulla on ranteessani turvaraja, koska viiltely. Ja terkkari näyttää tosiaankin olevan huolissaan kun viiltelen nykyään ranteeseen.. Ei se muu auttanut kun suostua................
Toiseksi, että maanantaina (eli huomenna) minut saatetaan kouluun, jos se yhtään auttaisi minua. Pelkkä mielikuvakin jo hieman karmii minua, mutta lupaus on lupaus, joten ei auta muu kun yrittää olla koulussa edes ensimmäinen tunti. Se kyllä tuntuu ihan mahdottomalta, koska en pysty edes koulun pihalla olla rennosti. Minusta tuntuu, että jos minut huomenna kouluun saadaan niin siitä ei tule helppoa. Varmasti itken. Ja paljon.
En ole ihan varma, miksi koulu alkoi yhtäkkiä ahdistaa niin paljon, etten sinne voi mennä. Tuntuu kuitenkin hieman pahalta kun en voi sinne mennä, koska haluaisin käydä koulua normaalisti ja näyttää ihmisille, kuinka vahva olen, vaikka masentaa ja kaikkea. Ja tietty haluaisin menestyä koulussa ja sillälailla.
Tuntuu siltä, kun olisin pettänyt kaikki, koska en ole pystynyt menemään kouluun. Yksi, kenen kanssa keskustelin tästä kaikesta niin sanoi kyllä minulle, että en ole pettänyt ketään ja en saisi tosiaankaan syyttää itseäni siitä vaan paremminkin esim. meidän luokkalaisia ja ylipäätään kaikkia ihmisiä koulussa, mutta olen niin paska, että syytän tästä vain itseäni.
Joo, kun yritän mennä kouluun niin minua alkaa ahdistamaan niin paljon, etten saa henkeäkään kunnolla, itkettää jne... eli mahdollisesti saan paniikkikohtauksen. Se ei ole minun vikani. Tiedän sen, mutta en vaan voi hyväksyä sitä.
Nooo, huomenna sen näkee, miten selviän koulussa.... Toivoisin, että selviäisin edes ensimmäisen tunnin, vaikka sekin on jo liikaa pyydetty. Ei se kai muu auta kun mennä sitten osastolle ja käydä koulu loppuun siellä. Jos oloni ei yhtään helpota... En tiiä, kaikki ahdistaa ja elämä on paskaa. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti