Nyt on ihan pakko kirjoittaa tästä asiasta.
Aloin tänään miettimään kaikenlaista kun eräs kaverini kertoi minulle, että koulussa on huomattu minun poissaoloni. Monet ovat pommittaneet läheisintä kaveriani siitä miksen ole koulussa. Hän sanoi minulle ettei se haittaa häntä, mutta minuta tuntuu kuitenkin, että kyllä se häntä hieman haittaa, koska en ole hänellekään kertonut kaikesta eikä hän tiedä kaikkia menemisiäni. Tekisi mieli kirjoittaa Faceen tilapäivitys, jotta kaikille tulisi selväksi miksen halua koulussa olla. En sitä kuitenkaan kehtaa tehdä, koska olen nössö.
Mutta siis, aloin miettimään kun minulle kerrottiin, että monet ihmiset ovat olleet huolissaan minusta, koska yhtäkkiä vain lakkasin käymästä koulussa. Heillä on kuulemma huono omatunto minun takiani, koska eivät ole ennemmin huomanneet minun pahaa oloani. MINUSTA SE ON VÄÄRIN! Ei ihmisillä saa olla paha mieli MINUN takiani. Se tuntuu vain niin kamalalta, että ihmiset kärsivät minun vuokseni. Minusta minun pitäisi yksin kärsiä huolistani. Tai no, ei ehkä ihan yksin... Mutta jos ei lasketa terkkaria, lääkäreitä, hoitajia yms. niin sitten yksin.
Minulla on kuulemma ihmisiä, jotka välittävät minusta, mutta ei se siltä tunnu kun eivät he minun kanssani tule juttelemaan tai ota minkäänlaista kontaktia. Toisin sanoen minulla on kavereita, joista en ole itsekään tiennyt. Minulle ei osoiteta mitenkään, että minusta välitetään tai että olemme edes kavereita. Tämä on varmasti yksi syy, miksi minusta tuntuu, että kaikki vihaavat minua ja olen muutenkin yksinäinen. TIEDÄN, että ainakin muutamat näistä kyseisistä ihmisistä lukevat blogiani, joten anteeksi kun minulla ei ole pokkaa sanoa tätä asiaa kasvotusten vaan pitää tehdä se näinkin typerästi. Sitäpaitsi, vaikka minulla olisikin pokkaa niin en sitä nyt pystyisi sanoa, koska en ole ollut koulussa moniin aikoihin ja silloin harvoin kun olen ollut niin olen halunnut olla yksin tai läheisimmän kaverini kanssa.
Mutta kuulkaas, olen päättänyt, että vielä joku päivä minulla on asiat ihan hyvin; minulla olisi ystäviä (ihan irl-kavereitakin eikä vain netissä, vaikka minusta nettikavereissa ei ole mitään väärää D: ), ehkä minulla olisi tyttöystävä, voitan tämän masennuksen tai mikä ikinä onkaan ja saan asiani kaikinpuolin kuntoon. Siinä saattaa mennä monia kuukausia tai jopa vuosia, mutta haluaisin olla taas se iloinen ja positiivinen Roosa, joka olin ennen tätä kaikkea paskaa. Olen jo kamppaillut näiden asioiden kanssa jo vuosia yksin,joten on varmasti hyvä, että saan kaikki asiani nyt käsiteltyä ammattilaisten avulla, koska jos en nyt näitä asioita miettisi ja kertoisi niitä muillekin niin varmasti masennus iskisi jossain vaiheessa. Näistä asioista jotkin ovat pienempiä, mutta on myös muutamia vähän isompia asioita, joiden sulattamisessa menee kauemmin. Toivon, että kiusaamiseni loppuisi, koska se kuitenkin vaikuttaa elämääni ja ajatuksiini todella paljon. Sitä on ollut jo monia vuosia ja nyt mittani on täysi. EN JAKSA SITÄ ENÄÄ. KILTIT, LOPETTAKAA! Ette tiedä, kuinka paljon te loukkaatte minua ja kuinka monesti olen itkenyt itseni uneen teidän takianne. Te olette varmasti yksi syy, joka estää minua parantumasta. Kiitos.
Kuitenkin, olen päättänyt, että minä voitan tämän taistelun masennusta vastaan. Välillä tuntuu, että haluan luovuttaa ja olen liian heikko, mutta se kuuluu elämään; välillä on helpompaa ja välillä hankalampaa. Nyt saan apua, jota olen pelännyt hakea monta vuotta ja ottaa sitä vastaan. Tämän taistelun tulen minä voittamaan. Tulen kuitenkin muistaam nämä vuodet koko loppuelämäni, koska olen täynnä arpia. Ne eivät lähde ikinä pois ihostani ja en saa enää tehtyä tekemättömäksi. Nyt kuulostaa oudolta, mutta en kadu viiltelyä. Olen oppinut kestämään kipua enemmän kuin ennen ja luulen, että se on ihan hyvä asia. Tietty se varmasti kaduttaa vaikkapa kymmenen vuoden päästä kun katson käsiäni, mutta meillä kaikilla on arpia, joita häpeämme; toisilla ne ovat sisäisiä ja toisilla ulkoisia. Itselläni on molempia, mutta henkiset arvet ovat huomattavasti syvempiä. Ei kenenkään elämä voi olla vain ruusuilla tanssimista. Jossain vaiheessa jokaisella on hankalaa.
Joo, mitä vittua nyt selitän. Voisin kirjoittaa tästä aiheesta enemmän, mutta tämä blogiteksti on jo aika pitkä. :D Mutta joo, kiitos jos jaksoit lukea koko paskan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti