Jotain ihmettä.....

Yritän tappaa aikaani, joten kirjoitan vaikka kuulumisiani... Eli viime viikko oli ihan kamala, kamalin pitkästä aikaa; ahdisti jatkuvasti ja viiltelin päivittäin... Tällä viikolla on ollut ehkä hieman helpompaa... Yksi asia, joka tähän varmasti vaikuttaa on se, että nyt ei tarvinnut stressata koulun kanssa, koska sinne ilmoitettiin, että minua tuskin tällä viikolla koulussa näkyy. En keksi nyt tähän hätään muita asioita, mutta kyllä niitä varmasti olisi jos kunnolla alkaisin miettimään. 

Stressaavia asioitakin tästä viikosta tietty löytyy.. Ensimmäisenä mieleen tulee tuo videoneuvottelu, joka oli tänään. Siinä oli taas ihan kamalasti ihmisiä ja se ahdisti hieman. Inhoan nuita juttuja. En varmaan koskaan totu näihin neuvotteluihin, joissa on kaksmiljoonaa ihmistä. :D 

Tähän viikkoon on mahtunut myös ahdistavia ja surullisia hetkiä. Esimerkkinä vaikkapa kun olen käynyt tällä viikolla päivittäin kävelylenkillä, mutta eilen lenkillä tuli sellainen tilanne, jonka vuoksi en uskalla lähteä lenkkeilemään pitkään aikaan ainakaan ihmisten ilmoille. Kävelin kylällä ihan normaalisti musiikit korvilla omissa maailmoissani, kunnes huomasin muutamat kiusaajani tien toisella puolella. Tietenkin he alkoivat huutelemaan minulle taas kerran kaikkea ihanaa jotain tyyliin: "Voi saatana, tuolla se lesbo taas menee.." Huusivat he muutakin, mutta niitä en halua tähän kirjoittaa... Minua alkoi itkettämään, joten lähdin nopeasti pois kylältä kotiin. Juoksin ja itkin koko matkan ajan. Kotiin päästyäni menin huoneeseeni ja tartuin taas terään.... 

En ole hyväksynyt itseäni täysin sellaisena kuin olen, mutta tulen itseni kanssa toimeen jotenkuten. Minua suoraan sanoen hävettää, että tykkään tytöistä, mutta toisaalta en voi asialle mitään. Se nyt vain on niin. On ollut jo muutaman vuoden. Luulen, että jos muut hyväksyisivät minut niin minunkin olisi helpompaa tehdä se. Ette voi tietää, kuinka paljon tämä asia vaivaa minua ja minun jokapäiväistä elämääni. Haluaisin olla kuten muutkin, koska tuntuu siltä, että silloin minut saatettaisiin hyväksyä edes jotenkuten. Häpeän itseäni ja suuntautumustani, mutta kyllä minua kaikki muutkin häpeävät. Haluaisin, että tulisin tämän asian kanssa toimeen, koska olen aika varma, että pidän tytöistä nyt ja aina. Haluaisin olla oma itseni, mutta se ei tosiaankaan onnistu tässä rupupaskakylässä, joten haluaisin muuttaa täältä kauas pois ja aloittaa kaiken alusta. 

On minulla myös tietenkin ympärilläni ihmisiä, jotka hyväksyvät minut juuri tällaisena kuin olen, mutta he eivät ole minua kuitenkaan saaneet uskomaan heidän puheitaan... Välistä tuntuu, että heidän puheissaan on järkeä, mutta seuraavassa hetkessä unohdankin heidän sanansa tai ainakin alan epäilemään niitä vahvasti. En tiedä miksi näin tapahtuu.. Ehkä olen vain niin paska, että en halua uskoa mitään... 

Olen kuitenkin kiitollinen näistä muutamista läheisimmistä ihmisistä, jotka jaksavat aina kuunnella huoliani, tsemppaavat minua jaksamaan ja välittävät minusta juuri tällaisena kuin olen eivätkä tuomitse minua mistään. Ilman heitä ei olisi minuakaan enää. Minun on pakko kiittää teitä kaikesta esim. ihanista ja rohkaisevista sanoistanne, kaikista teoistanne joilla olette minulle näyttäneet kuinka paljon minusta välitätte, ja muutenkin kaikesta tuesta mitä olen teiltä saanut ja toivottavasti tulen jatkossakin saamaan. KIITOS, OLETTE RAKKAITA<3 

Jaa. Taas tästä tekstistä tuli tällainen todella järkevä, mutta samapa tuo...