Sitten alan purkamaan pahaa oloani. Jos minulta kysyttäisiin, mitä tuleen mieleen sanoista elämä ja kuolema, vastaisin suurinpiirtein jotain tähän suuntaan:
Elämä: "Maanpäälinen helvetti. Melkein mikään ei tunnu miltään. Kärsimystä ja itsevihaa. Paljon tuskaa ja kipua. Mikään ei auta tuskiisi tai kipuihisi. Jonkin verran myös surua. Yhtä alamäkeä koko elämä."
Kuolema: "Suurta helpotusta ja rauhaa. Tietty myös elämän loppumista, mutta jos olet jo kuollut sisäisesti niin ei sillä ole enää merkitystä. Kuolemani olisi myös suuri ilonaihe muille, tai sitten kukaan ei edes huomaisi poismenoani. "
En oikeasti jaksa tätä enää kauaa. Tunnen sen. Olen toivoton. Haluan edelleen vain luovuttaa. Masennus ja ahdistus ovat liian vahvoja. Olen liian heikko. Haluan apua, mutta en saa sitä. Nukun yöni huonosti. Siihenkään asiaan en saa apua tai sitten yritetään tyrkyttää vääränlaista apua, jonka tiedän jo olevan hyödytöntä. Ruoka ei maistu. Suurin osa tämän viikon päivistä on ollut sellaisia, että olen syönyt päivässä ehkä yhden tai tosi harvoin kaksi ateriaa. Ruoka on alkanut ällöttää minua. Yritän syödä jatkuvasti mahdollisimman vähän. Tunnen itseni turhaksi ja kaikintavoin inhottavaksi, rumaksi ja haluamattomaksi. Ei minusta voi kukaan välittää. Aiheutan täällä pelkällä olemassa olollani kaikille turhaa stressiä ja huonoa mieltä. Pelkään kuolemaa. En tosiaankaan halua kuolla, mutta miksi minun täytyisi kärsiä täällä? Miksi juuri minua täytyy ahdistaa ja masentaa kaikki niin vitun paljon? En halua satuttaa läheisiäni (vittu niitäkään ole juuri yhtään, ehkä yksi ja ainoa). Tuntuu, että minun tunteilleni kaikki on yksi ja sama, kunhan läheisillä olisi kaikki hyvin. Haluan olla onnellinen, ja välistä olenkin ihan oikeasti onnellinen ja unohdan tämän kaiken paskan, mutta liian usein minulla on tällainen ahdistunut, masentunut ja tympääntynyt olo. Miksi ahdistuksen ja masennuksen täytyy piileskellä joka nurkan takana? Aina, jos olen edes vähän iloinen, kaikki murtuu hetkessä, koska masennus iskee. Miksi en vain voi päästää siitä irti? Miksi se on minulle niin vitun vaikeaa? Tiedän, että minun täytyy tehdä asialle jotain, ja tosissani haluaisin, mutta olen liian laiska. En jaksa. Haluan vain nukkua koko ajan, mutta sekin on mahdotonta. Saanko luovuttaa, jotta saisin edes sielulleni rauhan ja saisin viimeinkin nukkua?
"Would you save me once again?"
