Hyvää päivää maailma. Blogi on ollu hiljaiselolla jonku aikaa. Ei ole vain ollu oikein motivaatiota, ja sitä paitsi tuli tarpeeseen tuollainen hetki ilman somea. Täyty miettiä omia asioita. Elämä alko mennä liian rankaksi. Täyty saada miettiä, mikä on tärkeää elämässä.
En tiiä, onko fiksua tänne kirjottaa tällasta, mutta niih.... Olin tosiaan tuossa taas yhteenotteeseen osastolla.. Mutta oikeastaan ihan hyvä, että sinne jouduin, koska nyt sain mietittyä asioita, sain jonkulaisen diagnoosin ja muutenki sain uuden suunnitelman tulevaisuudelle.
Kuitenkin, osastolla ollessani sain sen tarvitsemani aikalisän ja sain miettiä asioita oikeasti. Se oli oikeastaan ihan positiivinen kokemus, paitsi loppua kohden halusi jo pois sieltä, mutta ei meinattu päästää. :D
Mutta siis, kirjotin sielä melkein joka päivä jotain ylös, ja ajattelin tähän niitä hieman kirjoittaa.. Elikkäs
17.2.-15
"Tänään loppu 4 päivän tutkimusjakso ja piti pois päästä, mutta vituiksihan se meni; vielä kolme viikkoa ja sen jälkeen katotaan uudestaan. Ajattelin ihan tosissani muuttaa takasin kotia ja alottaa lukion syksyllä kotona. Tiiän, että siellä on vaikeaa, koska kaikki muistot ja ne ihmiset siellä,, mutta ei se olis ko vain yks vuosi ja sitte olen 18. Viimeistään sitte alkaa kunnon elämä. Sitä ennen täytyy saaha pää selväksi ja elämä takasin raiteilleen.
Harmittaa, ku mulla ja isällä ei ole ollu yhteistä aikaa. :( Tahtoisin hyvittää ne hävitetyt vuodet."
18.2.-15
"Ahistaa olla täällä. Tunnen itteni niin yksinäiseksi ja hylätyksi, suurimmaksi osaksi johtuu siitä, että tyttöystävä jätti muutama päivä sitte. Haluaisin saaha sen takasin, koska se saa minut tuntemaan itteni niin onnelliseksi. Miksi minun täytyy aina olla näin kusipää ja menettää kaikki, mikä on mulle rakasta? Miksi kiinnyn ihmisiin liikaa? Nyt mulla ei ole ketään, joka välittäis. Olen niin vitun yksin. Tahtoisin vsin, että joku pysyis minun rinnalla, ku mulla on vaikeaa.. Kaikki hylkää minut silloin, ku eniten tukea ja kavereita tarttisin. Haluaisin vain viiltää ranteet auki, hypätä ikkunasta ja kuolla. Minusta tuntuu, että olen menettäny kaiken; ei tämän enempää voi enää menettää. Tahtoisin niin kovasti saada asiat järjestykseen, mutta en vain jaksa enää yrittää; tämän yksinoleminen on vain liikaa."
19.2.-15
"Ehkä tähän arkeen alkaa pikkuhiljaa tottua; syömistä, nukkumaan aikaisin, puhelinajat (yllättävää, että en kauheasti enää edes kaipaa puhelinta) ja kaikki tämä oma vapaa-aika menee kirjoittamiseen ja sudokuja tehden. Täällä täytyy kuitenki vielä olla se 20 päivää..
Päivät menee täällä oikeastaan aika nopeasti nykyään, joka on hyvä asia. Tänään olen miettiny, millasen tatuoinnin aion hankkia 18-vuotiaana. Tahtoisin tekstin "Stay strong" (niinku Demillä) vasempaan ranteeseen ja sen ympärille 3 lintua. Kolme, koska olen kolmesti ollu osastolla. Täällä on mukava välistä miettiä tällasiaki asioita kaiken paskan keskellä. :)"
20.2.-15
"Pääsin tänään ensimmäisen kerran ulos yli viikkoon!! Aika hassua, kuinka positiivisena täällä olen, tai siis on sellanen neutraali olo, ettei ahista eikä ole onnensa kukkuloilla.
Kuoleman pelko. Yks kamalimmista tunteista ja peloista. Olen jo tosi monta vuotta pelänny kuolemaa, varsinki silloin ku sain ekan astmakohtauksen. Sen jälkeen olen pelänny sitä päivää ku kuolen. Mutta muutama vuosi sitte se muuttu toiveeksi: toivoin/toivon, että kuolisin ja tämä kärsiminen loppuis. Se on sairasta ajatella sitä hetkeä, milloin se muuttui toiveeksi. Silloin se oli tosi voimakas, kun käteen tuon ison viillon tein. Sen jälkeen olen kolmesti ottanu tarkotuksella yliannostuksen lääkkeitä. Tuntuu vain, että olen niin pohjalla, ettei täältä enää elämästä saa kiinni.
Yksinjäämisen pelko. Se on tällä hetkellä voimakkain pelkoni. Olen jääny kyllä jo niin yksin ku on mahollista että niin.. Ei ole kavereita, jotka välittäs ja tukis minua. Ei ole tyttöystävää, joka rakastais ja tukis minua. Ei ole välittäviä vanhempia. En oikeasti vain saa mistään tai keltään tukea; mulla ei ole ketään, ketä nähä tai ketä halata ku on paha olla. Mulla ei ole minkäänlaista tukiverkostoa; kaikki on menetetty. Taas. Kuolen yksin nopeammin ku kukaan uskookaan."
21.2.-15
"No niin!! Tänään pääsin käymään kaupassa! Päivän positiivinen asia. Maanantaina vissiin nöen lääkäriä ja alkuviikosta on psykologin tutkimukset. Jos mullekki joku diagnoosi lopulta saatas."
22.2.-15
""Jotakin on pahasti rikki, ja minä olen yksinkertainen. Enkä tiedä, kuinka ehjän siitä millään saa. Minä haluaisin rauhaa, mut sota tähän sieluun solmittiin. Sota, jota kuitenkaan kukaan ei voita koskaan."
En tiedä, miten kuvailisin tunteitani. On vain sellainen tunne, että olen pilannut kaikkien elämän minun turhilla valituksilla ja angsteilla. Täytyis vain osata olla hiljaa. Tuntuu kuin olisin taas niin rikki, yksin, turha, syyllinen, lamaantunut ja onneton. Tiedän, että jos asiat eivät pikkuhiljaa ala selkiytyä, niin en jaksa enää kauaa. Elämä on liian rankkaa.
Miksi kaiken täytyy olla mulle aina niin vaikeaa? En saa aikaseksi ikinä mitään muuta ku riitaa.."
23.2.-15
"OOOOH!! Kävin lääkärin juttusilla ja se sano, että pääsen pois täältä ennemmin. JES! Ja psykologillaki kävin testit tekemässä, ja sen jälkeen pääsin ulos yksin.
Saatana, minut hätistettiin pois minun huoneesta, jouduin isompaan huoneeseen ja sain huonekaverin... Vittu. Toivottavasti pääsen nopeasti pois täältä.
En tiiä, vituttaa tuo minun mieliala. Erityisesti se, että olen niin tyly kaikille ja suutun lähes turhasta. Tahtoisin tyttöystäväni takasin. Vaikka mikä ois. Toivon oikeasti, että se tajuais, kuinka paljon tartten sitä nyt ja kui ikävä mulla on sitä. :c
Jos mulla vain olis pokkaa, olisin jo kirjottanu jonkusortin kirjeen sille. En tiiä, annanko tätä sille luettavaksi, mutta yritänpä tähän jotaki kuitenki runoilla ja raapustaa.
Anteeksi oikeasti, että osaan olla välistä (ja vähän useamminki) täys kusipää. Ajattelen vain itteäni ja omaa parastani. En pysty tajuta, että muillaki, varsinki sulla, on tunteet. Pyydän anteeksi jokasta kertaa, ku olen sulle huutanu tai suuttunu. IKINÄ ei ole ollu tarkotus satuttaa sinua, koska ku sulla on paha olla niin on mullaki. Niin se vain on, että rakkaitaan sitä eniten satuttaa. Minun elämään vain vaikuttaa vielä ne kaikki lapsuuden traumat niin paljon ja voimakkaasti. En sitä sillä hetkellä tajua, kuinka sinua satutan, mutta jälkeenpäin on aina kahta kauheampi olla.
AION muuttaa minun asenteen ja sen etten pura minun pahaa oloa sinuun. Haluan, että sulla on hyvä olla ja olisit onnellinen. Minä ainaki olen onnellinen sinun kanssa. Saat minut aina tuntemaan itteni riittäväksi ja niin vitun onnelliseksi. En ole ennen tuntenu mitään sellasta. Se tunne on vain niin maaginen, ettei sitä voi kuvailla. Aina ku sinun viereen nukahan niin olen onnellisimmillani, ku sinä oot minun lähellä. Oot niin vitun ihana ja mulle täydellinen. Mulle ei löydy ketään toista, joka sopis mulle yhtä hyvin ku sinä. En voi tunteilleni mitään. Haluan olla sinun kanssa. Haluan, että nukahtaisit minun viereen ja sanoisit sitä ennen, että rakastat mua ja antaisit pusun. En halua, että se olis loppu. Tiiät yhtä hyvin ku minä, että me kuulutaan yhteen. Meitä on vain koeteltu erityisen paljon tolla välimatkalla ja masennuksilla sun muilla. Tiiän, että sanon tämän miljoonannen kerran, mutta me saahaan tää toimiin ja muutetaan yhteen ja ne autot ja kissat toteutuu. Meijän elämästä tulee vielä täydellistä, meille täydellistä. Kaikissa parisuhteissa on omat haasteensa ja nämä on meijän haasteita, mutta rakas me ollaa selvitty jo vaikka mistä. Ethän halua heittää tätä kaikkea pois? Yritettäs vielä.. Tiiän, että rakastan sua nyt ja aina. Tää tunne vaa kasvaa päivä päivältä. Sinä oot aina jaksanu kannustaa ja tukea mua ku mulla on ollu vaikeaa. Ja oot pitäny meistä kii. Anna munki pitää meistä kii ja tukea sua. Jos mietittäs sillee, mitä tulevaisuudessa oottaa (asunnot+muut), niin se auttas motivoimaan. Tiän, että olen vaikea tapaus, mutta tarvin sua, että voin parantua lopullisesti. Tarvin sun tukea, tarvin mun tyttöystävän tukea. Me molemmat ollaan muututtu, kyllä, ja sitä ei saa enää takas, millanen vaikka minä olin vuosi sitte, mutta musta voi tulla vielä parempi ja mahtavampi Roosa; sellanen, millaseksi et vois mua nyt kuvitella. Se on mahdollista rakas. Tarvin mun tyttöystävän tukea ja rakkautta. Ja tää välimatka voi tosiaan muuttua muutaman vuoden päästä ja voiaa asua yhessä. Sitä ennen täytyy kestää ja selvitellä omaa mieltä, tarvin oikeasti sua ja sun rakkautta mun tyttöystävänä. Ois kiva saaha pusu sulta joka yö.. Nyttenki on ollu surullinen olo ku en ole saanu sulta pusua... :( Käännä se huono olo sun voitoksi. Oot mulle aina sanonu nuin. Sinä pystyt siihen ja me pystytään tähän yhessä. Anna meille mahdollisuus. Anna mun vielä rakastaa mun tyttöystävää, sua."
24.2.-15
"OHO! Vanhemmat kerto, että hyvällä lykyllä pääsen huomenna pois täältä! Täytyy vain vakuuttaa lääkäri huomenna, että olen valmis lähtemään täältä. Ois mahtavaa päästä huomenna lähtemään täältä.
Tämä päivä on ollu samanlainen ku kaikki muut;syömistä ja tv.n kattelemista. Kävin ulkona sen opiskelijan kanssa kaupassa, koska iski suklaanhimo. LOL.
Elikkäs, odotan innolla huomista. WOW, että ehkä pääsen täältä oikeasti pois. Pitää toivoa parasta. :)
Mitä syntejä syviä vielä vois pohtia....
Tulevaisuus. Se on asia, mitä kukaan ei tiedä, millainen se tulee olemaan kenen kohalla tahansa. Ja se siinä just pelottaa, ku ei tiiä, mitä tulee tapahtumaan; paraneeko asiat vai jatkuuko sama alamäki. Minusta edelleen tuntuu, että mulla ei ole tulevaisuutta. "Helppo luovuttaa, ku ei tiiä mitä vastas." Tuntuu, että mulla ei ole tulevaisuutta tai jos on niin se sama helvetti jatkuu edelleen. Se on pelottavaa, mutta pitäs vain yrittää jaksaa uskoa, että asiat paranee vielä joku päivä. Vielä joku päivä sulla on asiat hyvin. Ehkä ei tänään tai huomenna, mutta vielä joku päivä. Lupaan sen."
