Ku en öisin ole saanu nukuttua niin olen itkeny, kuunnellu musiikkia, viillelly. Yöt on mulle yhtä helvettiä. Mielessä pyörii kaikki maailman ahistavat asiat. Ja se, että haluan lopettaa tämän kärsimyksen ja kuolla. Joka yö on tosi lähellä, että vetasisin ranteen auki. Kuitenki olen jotenki saanu itteni tyytymään ainoastaan muutamiin viiltoihin.. Toiset vähän syvempiä ku toiset, mutta enpä ole verenhukkaan kuollu. Edelleen joka yö muistan nukahtaneeni siihen, ku olen itkeny itteni uneen kädet ja jalat veressä.
En halua viillellä, mutta sitte tavallaan haluan. Ja ku mulla ahistaa kunnolla niin en voi hallita itteäni, tekemisiäni tai sanomisiani ollenkaan.. Joku minun alitajunnassa huutaa "älä viillä", mutta käsi tarttuu silti terään ja mieli huutaa "Vittu Roosa viillä ja tälläkertaa kunnolla." Olen itteni pahin vihollinen. Vihaan itteäni paljon enemmän ku muut minua vihhaa. Muut vihhaa minua ihan saatanasti, se potenssiin 666. Mulla tekee pahaa nähä itteni joka kerta peilistä. Mulla tekee pahaa olla minä. Olen ihan vitun oksettava. Ei minusta kukaan voi välittää. Kaikki muut on paljon kiinnostavampia, kauniimpia, laihempia, hauskempia, mukavampia ku minä. Olen säälittävä paskiainen. En ole ansainnu tätä elämää. En ole ansainnu mitään tai ketään. Ainoastaan sen kaikkien vihan olen ansainnu. En enää tiiä, kauanko jaksan tätä paskaa.
"I'm scared to get close and I hate being alone.
I long for that feeling to not feel at all.
The higher I get, the lower I'll sink.
I can't drown my demons, they know how to swim."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti