Tää on vaa elämää, mikä pian ohi on. Makaan maas selällää ase kohti ohimoo.

Voi helvetti. Ahistaa ihan helvetisti minä itte. Olen lihonnu kuukauden aikana viis ja puoli kiloa. Miten vitussa se on edes mahollista??? En tiiä, mutta se ahistaa ihan vitusti, että vaaka näyttää nipin napin alle kuuskyt kiloa. Hyi vittu oikeasti. Ennen olen painannu just ja just yli viiskyt kiloa ja yhtäkkiä se hyppää kymmenellä kilolla. Hyi helvetti roosa. Olen vain yks saatana ihrakasa, läskiperse ja helvetin ruma ihmine. Haluan laihtua, mutta sekään ei ole onnistunu, niinku ei mikään muukaan minun tekemä asia. Olen yrittäny kirjata ylös kaiken, mitä olen syöny ja kaikki lenkit ja vatsalihakset, mutta ei, ei silti paino putoa. Miksi vitussa se paino ei voi pudota takasin sinne, missä se on aina ollu? Siihen painoon olen ollu tyytyväinen, mutta tämä paino on ihan liikaa mulle. En  vaan voi hyväksyä sitä. Tämä koko paino asia on jo kauan vaivannu minua, mutta en ole siitä uskaltanu kertoa mitään kellekkään, koska sittenhän sitä ruokaa vasta aletaan tyrkyttämään tyrkyttämisen perään ja lihon ja paisun entistä enemmän. 
Kun syön, niin minua alkaa melkein aina oksettamaan (varsinki iltasin, en tiä miksi). Pahinta on se, että kun minua ahistaa niin syön ja syön ja syön. Tunnen, kuinka se rasva ja kaikki muu kertyy minun kehoon. Jää siihen kiinni ja tekee minusta entistä läskimmän. Kun katon itteäni peilistä, alkaa heti oksettamaan ja näen vain kaksoisleuan, hehtaari reidet, käsissä roikkuu turhaa läskiä, mahasta nyt puhumattakaan; se on sellanen läskikasa, että ei toista. Maha on mielestäni pahin osa minun kehosta. Samoin naama; kaksoisleuka ja pullaposket. Herkkuperse olen ja sen kaikki on varmaa nähny aina. Miksi kukaan ei ole mulle sanonu, kui paskassa kunnossa minä ja mun keho on? Siis voi helvetti, että vituttaa. Olisivat aiemmin kertoneet rehellisesti, kuinka kamalan näkönen olen. Ja kui paljon olen pyöristyny esim vuoden parin aikana. Tuntuu, että olen nyt jo liian läski, etten voi enää muuttaa tätä mitenkään. Taidan kuolla yksinäisenä ja läskinä. Hukun pikkuhiljaa läskeihini. Minusta ei nytkään enää näy muuta kuin vain läskiä.

"Otan kynän ja paperin, johon kirjotan.
Mun viimest viestii, ku pakko sulle ilmottaa,
mitä sit ku mä en oo enää tääl.
Mikä on se juttu, mitä pään sisäl pelätään. 
Tää on vaa elämää, mikä pia ohi on.
Makaan maas selällää, ase kohti ohimoo. 
Mietin mihin ja miten mun tieni vie.
Anna mä mietin viel, anna mä mietin viel,
miten mä hoidan tän, miten mä voitan nää ajatukset pääs.
Miten mä poistan tän helvetin täält, 
en kai kakseittemää selvinnykkää.  
Ja nyt tää kaikki loppuu."