Haluu elää vaik pois pääsemisen tarve kasvaa.

Se tunne, kun olet koko päivän odottanu iltaa. Ainoastaan siksi, että voit viillellä. Hymyilet ihmisille ja mietit iltaa; kuinka paljon ja kuinka syviä viiltoja haluat tehä. Muutaman kerran joudut  poistua ihmisten luota omaan rauhaan, koska alkaa ahistaan liikaa se kun muut ihmiset ajattelee, että sulla menee kaikki hyvin ja he muka osaavat paremmin kuvailla, mitä sun päässä liikkuu. Siinä sitte päivän sinnittelet, istut huonees nurkassa ja lasket minuutteja siihen, että voit sanoa meneväs nukkumaan, vaikka todellisuudessa tiedät tarttuvasi terään. Välissä käyt taas hetken näyttäytymässä ihmisille se sama tekohymy sun kasvoilla. Sitte menet takasin huonees nurkkaan istumaan ja kyttäämään kelloa. Sitte ku viimein on se hetki, että voit väittää meneväsi nukkumaan olet helvetin ilonen, kun viimeinkin saat purkaa sen sun pahan olon ja vihan itseäs kohtaan viiltelemällä. Se tunne on mahtava. Tuossa oli minun melkein jokanen päivä kuvailtuna mahollisimman lyhyesti.

Tänään oli palaveri. Äiti tuli tänne ja samoin sossu. Kaikki, niin äiti, sossu kuin sijaisvanhemmatkin kehuivat, kuinka hyvin voin nykyään ja kuinka olen piristynyt. No, olen varmaan sitten aika helvetin hyvin vetänyt tämän esityksen, koska asiat ei tosiaan ole niin kuin he sen ajattelevat. Minua ahistaa enemmän ku esim vuosi tai puoli vuotta sitten. Viiltelen joka ilta/yö huoneessani ja itken itseni uneen. Sitten heräilen tunnin välein ja saatan valvoa pitkiäkin hetkiä ennen kuin nukahdan taas hetkeksi ja herään uudestaan.

Siinä sitten täyteltiin lappuja ja lippuja. Joku kysymys meni jotenki näin "kuvaile nykytilanne". Sossu alko siinä sitte selittämään, mitä siihen voitaisiin kirjoittaa. "Laitetaanko, että Roosa on sijoitettu sijaisperheeseen, voi nykyään hyvin ja on toipilaana? Eihän me Roosa sinua lasketa sairaaksi." Siinä vaiheessa tajusin, että vittu olen hyvä esittämään; kaikki luulee, että voin hyvin ja minua voisi jo sanoa toipilaaksi. Rupes kuitenki ahistaan ja sanoin sitte suoraan, että laskisin itteni paremmminki sairaaksi ku toipilaaksi. Kaikki oli muka niin järkyttyneitä ja sano, että meijän mielestä olet kyllä toipilas. Saatana sitte keitti kunnolla yli ja jotain valitin sitten, että ei ne toiset tiiä, mitä minä sisälläni tunnen ja enköhän minä ole paras puhumaan tunteistani ja siitä, olenko toipilas vai sairas. Sitten minut kylmästi ignoorattiin, mutta toivottavasti niihin lappuihin kuitenkin kirjoitettiin minunkin mielipiteeni tästä asiasta. 

Koko palaverin minua ahisti ihan helvetisti, mutta silti en näyttäny sitä kellekään; mitä enemmän minua ahisti, sitä kovemmin vain hymyilin. En muista, mitä siinä ees puhuttiin, mutta tuo yks kysymys vain jäi mieleeni. Muuten muisti lyö ihan tyhjää koko tapahtumasta. Katoin silloinki koko ajan kelloa ja mietin "Milloin nuo lähtee täältä helvettiin? Milloin voin mennä omaan huoneeseeni ja antaa itkun tulla? Milloin saan viillellä?". 

Jossain vaiheessa iltaa raahauduin sitten suihkuun. Se tunne on muuten myös mahtava, kun olet viillellyt edellisenä yönä ja haavat on edelleen auki. Sitte menet kylmään suihkuun. Ja vielä se, että mitä syvempiä viiltoja olet tehny niin sen kipeämpää se suihkussa käynti on. Se tunne, ku niitä kirvelee niin helvetisti, että sanat ei riitä kuvailemaan. Se on myös sellainen juttu, millä saan ahistustani lievitettyä. 
Suihkuilun avulla selvisin siihen asti, että pystyin väittää meneväni nukkumaan. 

Roosa perkele, voit sanoa, että olet hyvä valehtemaan. Aina kysytään joka paikassa, että kerro jotain itsestäsi tai missä olet hyvä. Olen hyvä kirjottamaan, puhumaan, valehtelemaan ja hyvä esittämään. 
Ihan hyvin voisin jatkaa tätä esittämistä niin kauan, että saisin taas itselleni hyvät itsemurhasuunnitelmat tehtyä ja kaiken järjesteltyä. Kieltämättä on pakko sanoa, että se kuulostais tosi hyvältä ja houkuttelevalta. Mutta kuitenkin tämä esittäminen vie niin vitusti multa voimia. Joo, jaksan esittää sijaisvanhemmille, että kaikki on hyvin, mutta en silti jaksa kaikille sitä samaa paskaa jauhaa. Se angsti purkautuu sitten kaveriin. Se vituttaa minua ihan saatanasti. Sillekki vain aiheutan pahaa oloa ja huolta turhaan. En minä tarvii apua. Ei kukaan osaa minua auttaa. Mulle ois ihan oikein, että mulla ei olis sitäkään kaveria. En ole tehny sen kaverisuhteen eteen mitään; päinvastoin, koko ajan haastan riitaa ja aiheutan pahan olon kaikille. Olis mulle ihan oikein kärsiä yksin, niinku on monta vuotta ollukki. Kaikkien olo vain helpottais, jos minua ei enää olis. Olen pilannu niin monen ihmisen elämän jo, että eikö minun olis jo aika kuolla ja lähteä pois.