Voi vittu tätä elämää. Tulin maanantaina kipeäksi ja on menny sairasteluun kaikki voimat. Onneksi se tauti nytte kuitenki meni ohi, ja olen sen suhteen terve. Nyt sitte taas vaihteeksi äidillä pääsiäistä vietän... Ei tässä ole mitään hyvää, mulla ei ole mitään tekemistä, mulla ei ole ketään, ketä nähä. Ei mulla ole täällä mitään, kaikki vain vihaa minua. No, eilen kuitenki näin terkkaria ja se oli ihan mukava ja positiivinen juttu.
Joka vitun yö on ahistanu. Jo monta viikkoa. Viiltelen joka yö, ja en voi lopettaa sitä. En muista, milloin olisin viimeksi nukkunu yöllä enemmän ku kolme tuntia. Mulla on koko ajan paha olla, ja vituttaa kaikki. Päälimmäisiä ajatuksia nyt on, että miksi vitussa olen tämmönen ja näin ärsyttävä. Miksi minussa ei ole mitään hyvää, tai miksi mulla ei ole ketään tai ylipäätään mitään? Tämä yksinäisyys alkaa jo pikkuhiljaa vituttamaan.. En halua olla yksin, mutta vaikka kuinka yritän saaha kavereita ja tehä tuttavuutta niin ei kukaan kiinnostu minusta. Olen kai vain niin tylsä ihminen, tai sitte ne näkee sen, ettei minussa ole mitään hyvää ja jos ne alkaa olemaan minun kavereita niin onnistun vain pilaamaan kaiken ja aiheutan niille vain entistä pahemman olon. Mulla on varmaan joku taipumus pahentaa kaikkia asioita, niin omiani ku muittenki, paljon pahemmaksi. Minusta ei ole kellekkään mittään hyötyä, ainoastaan harmia. Silti haluaisin, että oisin ees jonku mielestä hyvä. Että joku ees keksis minusta jotain hyvää sanottavaa, joka ois totta. Haluaisin, että oisin ees jollekki hyvä. Että joku jaksais minua, vaikka olenki koko ajan vitun ärsyttävä ja lapsellinen. Minusta ois silti kiva, jos ois ees joku yks. Joka näkis minua ja puhuis minun kanssa, eikä ignoorais niinku kaikki aina. Ois joku, jolle voisin puhua ku ahistaa ja joka ymmärtäs minua. Joku, jota voisin halata ku on tosi paha olla ja joku, joka sais minut tuntemaan itteni ees vähän paremmaksi tai arvokkaammaksi.
Mie en tiä, mikä minussa on vikana, ja se vituttaa minua. Varmaan kaikki mahollinen. Ei minusta keksi kukaan mitään hyvää sanottavaa. Olen vain niin paha ihminen. Minun täytyy nytte sitte kärsiä. Parempi se on kai, että minä yksin kärsin ku, että laitan muut kärsimään minun takia. Haluaisin olla parempi ihminen, mutta en vain jaksa enää yrittää, olen yrittäny niin kauan, että olen jo kyllästyny siihen. Ei siitä yrittämisestä seuraa mitään; lisää paskaa vain niskaan. Se vain lannistaa entisestään ku yrittää ihan oikeasti ja kunnolla. Sitte putoaa taas korkealta ja kovaa pohjalle. Nytte olen kyllä ollu täällä pohjalla taas pienen ikuisuuden. Tahtoisin täältä pohjalta pois, että ois ees vähän helpompaa, että joku asia ees menis vähän paremmin ja mulla ois parempi ja turvallisempi olla. Se on kuitenki liikaa pyydetty, niinkuin kaikki minun jutut mitä tahtoisin. Minun asiat ei vittu ikinä rupea menemään paremmin, en tule saamaan kavereita koskaan, en tule saamaan ikinä mitään hyvää elämäääni, enkä varsinkaan tule saamaan sitä läheisyyttä mitä eniten kaipaan ja tartten. Ja sitä tunnetta, että olisin turvassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti