Ihan sama, kuka tätä lukee tai tuntee minut, haluan pyytää anteeksi. Olen ollu kaikille vitun tyly ja ärsyttävä. Ruikutan, kuinka mulla on paha olla, mutta en jaksa tai viitti tehä mitään sen eteen, että asiat muutuis. Haluan pyytää anteeksi kaikilta niiltä, joihin ripustauduin erityisesti ala-asteella. Olen koko elämäni ollu tavallaan omistushaluinen ja olen ripustautunu niihin läheisimpiin kavereihin. Kaikki ne on jossain vaiheessa jotain paskaa mulle tehny, se on sitte tehny minusta heikon. Aina tiedän, miten siinä lopulta käy, kun mulla on joku läheinen kaveri. Lopulta ne pettää minun luottamuksen tai niistä paljastuu jotain asioita, joita en ois halunnu ees tietää. Loppupeleissä me ollaan yksin ilman ketään, kehen vois luottaa. Kaikki muu on illuusiota; niin rakkaudesta vihaan. Tiiän, mistä puhun. Mulla on näistä jutuista monen vuoden kokemus ja niitä kokemuksia tulee koko ajan lisää.
Anteeksi kaikille niille, joita ärsytin pelkällä minun olemassa ololla. Olen edelleen silti sitä mieltä, että minun olis pitäny kuolla kaks kesää taaksepäin. Miksi vitussa en hypänny? Olisin ihan hyvin voinu hypätä, vaikka sinne ihmisiä tuliki minua häirittemään.Se olis ollu varma kuolema, joten ei ne olis voinu tehä mitään, että oisin henkiin jääny. Olis pitäny hypätä. Olis tämä pahin helvetti jääny kokematta. Kaikki nuorisokodit ja suljetut osastot. Muutama huono kaverisuhde. Monet ryyppyreissut ja lääkeyliannostukset. Niin paljon pahaa ois jääny kokematta. Olisin tämän ajan vain voinu maata haudan pohjalla. Saanu ikusen rauhan. Kaikki kipu ois helpottanu.
Mulle on tullu takasin ne minun paniikkikohtaukset, mitkä tulee kaupassa. Niitä oli silloin kasiluokalla, että en pystyny kaupassa edes käydä. Nyt olen siinä tilanteessa, että kaupassa käynti ahdistaa vitusti ja joka kerta saan paniikkikohtauksen. Saatan hysteerisesti alkaa itkemään keskellä kauppaa tai lyyhistyä maahan. Vielä kyllä pystyn kaupassa käydä, jos pääsen sieltä minuutissa pois tai olen jonkun kanssa kaupassa, jonka kanssa mulla ois turvallinen olla.
Joka päivä pelottaa. Joka aamu pelottaa, mitä päivästä seuraa. Joka ilta pelottaa heräänkö aamulla. Joka hetki pelottaa, milloin pinna palaa ja keneen sen sillä kertaa puran. Tavallaan myös pelottaa kuolema, mutta taas tavallaan se ei pelota. Odotan sitä päivää, ku pääsen täältä helvetistä. Minusta on ollu teille kaikille liikaa harmia kohta 17 vuoden aikana.
En halua kesätöihin. En halua syksyllä kouluun. En pysty siihen. Sosiaaliset tilanteet on liian vaikeita ja mulla ei oikeasti ole voimaa sellaseen. Minun voimat menee siihen, että jaksan selvitä yhestä päivästä ja yöstä. En oikeasti pysty keskittymään mihinkään työhön tai kouluun nytte. Laskisin itteni edelleen sairaaksi paremmin kuin toipilaaksi. En tosiaan ole lähelläkään toipilasta. Mulla on nyt oikeasti tosi paha masennuskausi menossa. Mulla tulee liikaa stressiä kaikista töistä sun muista. Sitten olen taas tässä samassa tai jopa pahemmassa tilanteessa. Tavallaan nyt on ollu keveämpää ku ei ole sitä koulustressiä tai mitään. Minua pelottaa mennä syksyllä kouluun. En pysty siihen. Palan taas loppuun ja alan lintsaamaan koulusta. Tiiän, että siinä käy taas niin. Minusta tuntuu, että en voi sitoutua siihen, että käyn koulussa viis kertaa viikossa. Se on oikeasti vitusti liikaa. Haluan vain kuolla.
Anteeksi niille, joitten kanssa olen enää jonkinlaisissa väleissä. Mulla on nyt joku tosi syvä masennuskausi menossa ja en jaksa pitää yhteyttä. En jaksa vastata viesteihin, en jaksa nähä, en jaksa keskustella tai yhtään mitään. En halua ees nähä ihmisiä, minua on alkanu ahistamaan liikaa sosiaaliset tilanteet. Se on mulle tosi vaikea lähteä kotoa ja nähä jotaki yms. Vielä olen itteni pakottanu lähtemään ja näkemään terkkareita, sossuja tms. Ne on kuitenki sellasia, joista tiiän tavallaan olevan mulle apua. Nyt en tosiaan halua väittää, että siitä ei ois apua jos näen kavereita. Tai no joo, ei siitä ole mulle apua tällä hetkellä. Tartten enemmän näitten ammattilaisten apua, jotta saisin minun elämän jonkinlaiseen kuntoon, että sen kanssa tulis toimeen. Ja minun pitää nnyt täysin paneutua tähän ammattiapuun. Kyllä mulla on pari kaveria, joihin jaksan pitää päivittäin yhteyttä, mutta jos tästä nyt joku ittensä tunnistaa, että en vastaa viesteihin tms niin anteeksii, laitan viestiä joksus ku olo helpottaa. En tiiä, kauanko siinä menee. Kuukausi vai puoli vuotta? Sitä minu on vaikea sanoa, mutta minun on pakko jotenki tavallaan karsia näitä läheisiä vähemmälle. Haluan, että on pari sellasta, joihin pidän päivittäin yhteyttä ja yritän saaha siitä kaverisuhteesta sellasen, joka auttaa minua jaksamaan eteenpäin.
"Honey, I'm telling the truth.
I did something terrible in my early youth.
My mind went blank, I lost control.
I was just a little boy, I did not know.
I better let you go.
To find the prince you thought you found in me.
I better set you free and give you up.
Just wave and say goodbye and let you live
Without a monster like me.
Honey, what am I to you?
Now I have pulled the trigger on this awful truth.
Oh hold me now, cause I'm burning up.
Sing me something beautiful, just make it stop.
I better let you go.
To find the prince you thought you found in me.
I better set you free and give you up.
Just wave and say goodbye and let you live
Without a monster like me."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti