Se tie oli kuoppainen, mut sä juoksit loppuun asti sen.

Vittu tätä elämää. Miksi minun pitää olla tämmönen? Pilaan ja saastutan kaiken minun ympäriltä. Häädän kaikki pois minun ympäriltä, vaikka ihmiset vain yrittää auttaa minua. En varmaan vaan sitte osaa ottaa sitä apua vastaan. Se on paska juttu, koska valitan siitä, että en saa apua, mutta todellisuudessa vaan työnnän sen avun pois ja pilaan niittenki ihmisten päivät minun omalla pahalla ololla. 

En tiiä. Minua ahistaa nyt helvetisti ja tunteet on ihan sekasin. Tuntuu välistä, että en osaa tuntea muita tunteita kun vain surua ja vihaa itseäni kohtaan. Antakaa minun vain kuolla, ette te minua enää tarvi täällä pilaamaan teidänkin elämää minun omalla pahalla ololla ja sillä, että en osaa hallita itseäni ja sanomisiani. Viiltelen päivittäin. Tai jos olen viiltelemättä niin kuitenkin mietin viiltelyä päivittäin. Joka päivä pidän terää kädessäni, mutta joskus hyvällä lykyllä laitan sen pois ennen kun kerkeän tehdä viiltoakaan, mutta liian usein en laita terää pois ennen kuin tehtävä on suoritettu loppuun. Jalat ja kädet on nyttenki täynnä viiltoja. Tuoreita. Sattuu joka paikkaan. Väsyttää. Mieli on sekasin. Kokko illan olen taas vain itkeny. Päivällä en ole saanu mitään aikaan. Ai niin, paitsi pahaa oloa itselleni ja muille. 

Voisko joku vain olla, pysyä minun elämässä. Tukea ku sitä tarvitten. Puhua minun kans, varsinki ku on tosi paha olla, ja yrittäis takoa minuun järkeä. Se on silti liikaa pyydetty, tiiän sen itekki. Minun elämässä ei ole mikään muu pysyvää kuin tämä paha olo ja ikuinen suru. Ja viiltely. Viiltely on tullu jäädäkseen. Se ei päästä minusta irti.
En tiiä, tavallaan viiltely ja terät on se keino selvittää asiat itteni kanssa. Terät osaa lohduttaa minua kun sitä lohdutusta muualta en saa. Terät on aina tavoitettavissa; aamulla, päivällä, illalla ja varsinki yöllä. Ei kukaan ihminen ole tavoitettavissa yön pimeimpinä tunteina. Terät on aina tuossa, ne aina odottaa, milloin tartten niitten tukea ja apua. 

Joo tämä kuulostaa helvetin sairaalta minunki mielestä, mutta joka sana on totta. Joka sana on osa minua. Olen yrittäny päästää niistä irti, mutta ne aina vain hyökkää uudestaan ja uudestaan nurkan takaa ja takertuu minuun. 

---------

Kiitos vain taas kaikille anonyymeille kommenteistanne! Terveisenne on tulleet perille. Tiiän sen ihan itekki, että jokaikinen, joka tätä lukee vihaa minua. Tätä blogia luetaan vain sen takia, että on ryhmässä puhuttavaa siitä, kuinka säälittävä se Roosa on. Tiiän, että minusta puhutaan paljon paskaa, koska kuulen siitä itsekin kaikilta. Ja no kyllä sen huomaa, että minua stalkataan ja kytätään aina kun olen ihmisten iloilla. Onneksi en enää ole koulussa, niin kukaan ei näe minun viiltelyjälkiä. Voi herranjestas sitä show'ta mikä silloin kasi-ysiluokalla siitä synty. Kaikki kyttäs ja puhu minusta. Ne sanat ei ikinä poistu minun mielestä, mitä mulle on sanottu joko päin naamaa, anonyyminä tai omalla nimellä laittamia kommentteja ja viestejä. Kuulen päässäni välistä niiden ihmisten äänet ja ne sanat mitä ne on sanonu. 

"Säälittävä paska tapa ittes." 

"Hyi helvetti, kuka tuomosen homon kaveri haluais olla."

"Läski kasa, lyllerrä pois meijän silmistä."

"Kerjäät vain huomiota tuolla sinun blogillas. Kaikki muka menee niin huonosti ja sulla on muka niin vitun rankkaa. No jos se kerran on niin rankkaa niin lopeta sun elämäs."

"Eks ymmärrä selvää suomenkieltä, painu helvettiin meijän silmistä ja elämästä."

"Helvetin hullu, ei me voia olla sun kaa ees samassa huoneessa. Tiiä, vaikka puukkottaisit meijät elävältä. Kuulut osastolle. Mee sinne ja pysy siellä loppuelämäs."