Ouch, I have lost myself again. Lost myself and I am nowhere to be found,.

Oli ihan rehellisesti sanottuna tosi ihanat muutamat päivät; sain päivät vain vammailla ja olla, huolet unohtu hetkeksi, sain nukuttua ja tunsin itteni tärkeäksi ja onnelliseksi. Nyt taas on kova ikävä ja se ahistus on saapunu takasi. 
Tämä päivä on menny itkiessä ja itkiessä. Silmät on turvonnu ja päähän sattuu. 

Ainoa asia, mikä on saanu minut jaksammaan ja yrittämmään on minu paras ystävä; nyttenki vietettiin niin mukavat päivät, vaikka no joo nykyään itken joka päivä olipa kuka tahansa minun kanssa ja niin itkin nyttenki päivittäin, mutta se oli kuitenki paljon parempi ku oli joku siinä vieressä eikä antanu minun satuttaa itteäni. On paljon turvallisempaa nukahtaa tietäen, että ihminen ketä rakastat ja joka merkkaa sulle niin vitusti, jota ilman et tulis toimeen, on siinä sinun vieressä ja voit käpertyä sen viereen, ja vaikka kesken unien heräisiki nii se toinen on siinä sun vieressä edelleen. Toivoisin vain niin vitun kovasti, että voisin joka ilta käpertyä tuon tytön viereen, sanoa että rakastan sua ja hyvää yötä. Vielä se tuntuu mahdottomalta.

Tiiän edelleen, etten ole elossa enää kovin kauaa. En tosiaan ole elossa enää silloin, kun voisin muuttaa omilleni. Ei vittu, en vain pysty enkä jaksa. Olen palanu niin loppuun, että en enää jaksa uskoa parempaan: ei sitä parempaa päivää tule ikinä. Tämä on liian rankkaa, multa vaaditaan ihan liikaa asioita, joita en voi koskaan saavuttaa. Minuun ei enää muutenkaan usko kukaan, joten miksi minunkaan pitäisi? Joka päivä kuulen samat haukut siitä, kuinka en ole saavuttanut elämässäni mitään. Se on totta; minu elämä on ollu vain kasa epäonnistumisia, puukotetuksi tulemista ja haukkujen kuulemista. Minua väsyttää jokane aamu ku pitää herätä uuteen päivään. En jaksa tehdä muuta kun satuttaa itteäni ja huutaa muille. 

Toivoin vain, että elämä ois jotenki löytäny raitelleen, mutta turhaan; sitä ei ikinä tapahtunu. Olen saanu itteni vihaamaan itteäni. Minua ahistaa ihmiset. En halua olla ihmisten ilmoilla. Haluan vain nukkua, mutta ei sekään enää onnistu. Minu pittää vain päästää irti. Ette te minua ennää tarvii, ette oo koskaan tarvinnu. Ei minusta välitetä. Olen läpinäkyvää. Haluan luovuttaa lopullisesti ja saada vihdoinki tää taistelu päätökseen. Masennus voitti, minä hävisin.