Minun olossa on tapahtunu jotaki vitun outoa. Mulla on tosi kauan ollu sillälaila, että jos henkilö x selittää mulle jostaki asiasta missä se on hyvä, niin mulla tulee siitä tosi kiusallinen ja ahistunu olo, sen takia ku tunnen sitte itteni niin paskaksi ku minä en ossaa asiaa y yhtään/yhtä hyvin kun henkilö x. Mulla heittelee olo nykyään i-h-a-n laidasta laitaan. Mulla on nykyään tosi usein hetkiä, jolloin tunnen itteni muita paremmaksi ja maan mahtavimmaksi ihmiseksi. Sitten se olo taas hyppää sinne tuttuun "olen paska" moodiin. Jos en tunne itteäni parhaaksi, niin tavoittelen sitä täydellisyyttä ja parhautta. Tämän huomaa esim minun koulunkäynnistä. Minun pitää saada luokan parhain numero, olla paras esim kuviksessa enkussa tai vaikka liikunnassa, saaha opettajien kehuja ja muitten huomiota. Kitaratunneilla myös minun pitää oppia opittava asia heti, kotiläksyt pitää osata heti ku pääsee kotia.
Tämä asia, että tunnen itteni paremmaksi muita on vitun pelottavaa ja uutta tässä minun sairaudessa, tällasta ei ole ennen ollu. Myös tuo koulussa hikkeily ja huomionkerääminen on uutta. Siksipä olen taas alkanu pohtia, onko mulla sittenki se kakssuuntanen mielialahäiriö.
Minusta tuntuu, niinku minun vanhemmat olis pettyny minnuun. Mulle on asetettu jo pienenä kauheat tavoitteet, koska olenhan esikoinen ja minun pitäs näyttää hyvää mallia minun pikkusiskoille. Aika varmasti nuiden vanhempien korkeiden tavotteiden takia olen tällainen liiankin vastuullinen.
Muokkaan tämän tekstin viikonloppuna pidemmäksi, jossa selitän asioita tarkemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti