Olen tässä miettiny jo pidemmän aikaa yhtä asiaa, koskien taas kerran minun seksuaalisuutta.
Olen miettiny, entä jos olenki aseksuaali, aromanttinen tai jotain siltä väliltä. En myöskään sulje pois sitä mahdollisuutta, että olisin demiseksuaali tms, mutta nyt tuntuu, että aseksuaalisuus/aromanttisuus ois ehkä se, mikä tällä hetkellä olen.
Minun ongelma on, että en syty ihmisille.. Hyvä esimerkki tästä on Tinder. En syty ihmisille pelkän kuvan tai lyhyen tekstinpätkän perusteella, en syty edes kaverimielessä. Minusta kaikki ihmiset näyttää samanlaisilta ja vaikuttaa kuvan/tekstin perusteella tylsiltä, vaikka sitä ne ei oikeasti oliskaan. Tämän takia vedän melkein kaikki vasemmalle, koska ei. Jos vedän jonkun tyypin oikealle, niin se on joko ollut vahinko tai sitten koska he ovat vetäneet minut oikealle, niin en halua olla epäkohtelias, joten vedän heidät myös oikealle, vaikka sitä en haluaisi. En oikeastaan edes tiedä, miksi olen koko Tinderissä, koska en näköjään halua itselleni edes kavereita.
Tästä on haittaa ihan jokapäiväisessä elämässäni, koska en haluaisi pitää yhteyttä yhtään kehenkään, mutta tiedän, että jos jäisin yksin etten puhuisi kenenkään kanssa, niin ei tämä minun oloni ja masennukseni ainakaan sillä paranisi. En nyt väitä, että kaikille aseksuaaleille siitä seksuaalisuudesta olisi haittaa tms, mutta minusta tuntuu, että tämä on minulle niin vaikea asia, koska tämä on niin uutta, oisinko kuukauden päivät tätä vasta pohtinut.
Tämä tunne, että kukaan ei kiinnosta/miellytä silmääni eikä minulla ole minkäänlaisia haluja saattaa johtua myös masennuslääkkeistäni, ja yhdistän sen itsekin niihin aika selvästi, koska nämä ns. "ongelmat" on tullu sen jälkeen ku olen alottanu tämän hetkisen masennuslääkkeeni. Mutta silti tämä haluttomuus on mulle tosi vaikeaa, koska yleensä on ollut edes jonkinlaisia ihastuksia tai edes julkkisihastuksia, mutta nyt nekin ovat kadonneet.
Tiedän kyllä, että tämä voi, ja varmasti onkin, vain väliaikaista, mutta en tiiä. Ahistaa ajatus, että olisin aseksuaali tai aromanttinen. Haluaisin vain olla homo niinku tähänki asti olin ollu. Ois paljon helpompaa, ja tuntisin ees vetoa johonki.
Tuntuu niinku minun tunteetki ois tähän samaan syssyyn laitettu pois päältä. Haluaisin tuntea jotaki. En enää tunne kunnolla ees surua tai ahistusta, paitsi tämä seksuaalisuus ja tunteiden poismeneminen ahistaaa ihan saatanasti. En tiiä, onneksi näen lääkäriä maanantaina, koska haluan lopettaa tuon masennuslääkkeen kokonaan.
