Kuolema. Se on taas vaihteeksi pyöriny mielessä jatkuvasti. Mietin melkeinpä koko ajan mite, missä ja milloin. Mietin myös, mitä kirjottaisin jäähyväiskirjeeseen, kuka sais oman kappaleen ja kuka ei ansaitsis mitään sanoja multa. Olen miettiny, mitä pukisin päälle, oon miettiny melkeinpä kaiken, mutta tiiän etten uskalla tehä sitä. Mulla on kesä täynnä festarei ja kaikenlaista menoa. Mulla on niin monta erilaista hoitotahoa täs ympärillä, että en voi pettää niitte luottamusta. Mulla on ehkä maailman paras idoli, joka jaksaa tsemppaa ja uskoo muhun, en voi myöskään häne luottamusta pettää. En halua. Mutta silti olen miettiny melkeinpä kaiken valmiiksi, miten täältä maailmasta lähtisin..
Kuten arvata voi, nyt on ollu aika paljonki raskaampaa. Tuntuu, että on liian monta rautaa tulessa; transpoli, terapia on nyt ollu vaihteeksi raskasta, alotin kuntosalilla käynnin, tässä on unitutkimukset alkamassa, olen juossu keikoilla pää kolmantena jalkana ja ties mitä vielä. Yritän vain uskoa, että tää paska helpottaa joskus jotenki muuten ku sillee et mun pitäs tappaa itteni.
Mua ahistaa tää jatkuva yksinäisyys. Ei mulla mitään kaverei oo. Tai siltä ainaki musta tuntuu. En nää ihmisii, koska mua ahistaa sosiaaliset tilanteet ja musta tuntuu, ettei musta välitä kukaan. Oon kyl pohtinu, et hankkisin kisulin, jos se helpottais tätä yksinäisyyden tunnetta. Tosin en tiiä mist vitust sen repasisin.. Oon silti yksin mun ajatusten kanssa ja ne saa mut pikkuhiljaa hulluks. Oon alkanu taas kuulee ääniä, enkä silloin oikein erota mikä on totta ja mikä ei. Ehkä oon jo sekasin.
Jos totta puhutaan en tiiä miten tuun selviin kesästä. Terapiaki on heinäkuun tauolla. On mulla toki niitä festarihommia, mutta mua pelottaa vitusti olla itteni kanssa yksin. Mua pelottaa, että meen tekee jotain tyhmää, vaikka tiedostan sen, etten uskalla tehä mitään peruuttamatonta.
Haluaisin vain kuolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti