keskiviikko 1. marraskuuta 2017

There's no beat in my chest, 'cause there's nothing left.

Moi. Mulla oli aika siel uudessa mestassa, joku akuutti....psykiatrian poli? Ja no, lääkkeitä alettiin vaihtaan, joka on tavallaan mulle helpotus, mut myös pelottavaa. Pelkään aina ku uus lääke alotetaan, että saan siitä jotain haittavaikutuksia ja, että se lääke ei sovi mulle yhtään. Nyt mulle vaihettiin unilääke toiseen, jonka ei painoon pitäis vaikuttaa. Ahistuslääke vaihetaan varmaan muutaman viikon päästä, että nähään tuleeks tästä lääkkeestä eka mitää haittavaikutuksia. Otin ekan eilen, ja no kyllä se autto nukahtamaan ja piti sitä unta jotenki. Nyt mulla on kauhee ahistus päällä ja epäilen, että se lääke on osasyyllinen. Toivoisin vaan niin paljon, että nää lääkkeet tasais mun oloa mut saa nähä. 
Siel polilla sit tehtiin kans lähete päiväosastolle, koska halusin ite. Se herättää kans vähän ristiriitasia tunteita, mutta musta tuntuu, et se ois nyt ainoa järkevä vaihtoehto tässä mun tilanteessa; mua ahistaa ja masentaa joka päivä, mulla ei oo missään elämän osa-alueella rytmiä niin siellä sais päivärytmin ja ruokarytmin ja kans lääkkeidenottorytmin, en saa nukuttua ja lahnaan vaan päivät kotona yksin. Saa nähä hyväksytäänkö mut sinne ja jos hyväksytään niin milloin sinne pääsis.. 
Ja eipä siellä polilla sitte oikein muuta tapahtunu. En saa sinne mitään keskustelukäyntejä niin kauan ku mulla on terapia käynnissä eli huhtikuuhun asti. Musta tuntuu, että tää tuki mitä nyt saan ei riitä mulle. En tiiä sit auttasko se päiväosasto tähän mun oloon ja tuntemuksiin..

Mua pelottaa, etten jaksa enää kauaa tätä elämää. Tää jatkuva ahistus ja nukkumattomuus alkaa jo käydä kunnolla voimille. Itken aika harvoin nykyään, tuntuu että olen turtunu siihen. Toisaalta haluaisin itkeä sitä pahaa oloa pois, mutta taas toisaalta en halua itkeä ja näyttää sitä, että oon heikko paska. Mun on aina pitäny vaan jaksaa ja esittää vahvaa, mutta en vaan oikeesti enää yksinkertasesti jaksa 19 vuoden jälkeen. Toisaalta multa ei enää löydy ees mielenkiintoa pitää mun ystävyyssuhteitakaan yllä, mutta siihenki olen yrittäny pakottaa itteäni käymällä keikoilla kavereiden kaa. Tuntuu vaan, että en enää jaksa sitäkään. Haluaisin vain olla koko ajan kotona neljän seinän sisällä yksin ja tulla yhdeksi mun sängyn kanssa. 
En jaksa pitää mun kodistakaa huolta, se ei kyl oo uutta, koska en oo jaksanu sitä viimeseen vuoteen, mutta nykysin mulle ei tuu enää ees niitä siivouskohtauksia, mitä joskus aiemmin on tullu n. 2-3kk välein. Nyt niitä ei oo tullu pitkään aikaan. Siivoan vain silloin ku on pakko eli jos joku on tulossa kylään kuten nyt tänä viikonloppuna on tulossa kaveri ku mennään viikonloppuna kahelle keikalle. En ole vielä jaksanu siivota ollenkaan, mutta tänään ja huomenna ois vähän pakko. Onneksi viime siivouskerrasta ei ole edes kuukautta niin ei ole kovin paha sotku; tiskivuori ja muutenki keittiö, kolmen viikon postit oven edessä, vessa ja pitäis imuroia. 

Saanko vaan kuolla pois?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti