Joskus en jaksa, suljen silmät ja leikin ettei mua ees oo.

Mulla ei ole pitkään aikaan menny näin huonosti. En oikeasti muista ees, milloin viimeksi on ollu näin paha olla taukoamatta. Jokaikinen päivä on yhtä taistelua jaksanko pitää yhteyttä kavereihin, näkemisestä puhumattakaan, käyä päivätoiminnassa tai ees nousta sängystä. Taistelen päivittäin sitä vastaan etten satuttais itteäni. Mietin kuolemaa koko ajan, ja tuntuu, ettei mun pää kestä tätä enää kauaa. Pakko se on kai myöntää, että tarviin apua vitusti enemmän ku mitä nyt saan. Paska juttu täs on se, että vaikka tiedostan tuon, en sitä apua tuu saamaan, koska ei keltään löydy niin paljon aikaa ja tukea, mitä tarttisin. Jos olo ei huomisen terapian jälkeen oo parempi, pakko mennä päivystykseen ja yrittää päästä osastolle.. Päiväki pois himasta vois olla hyväksi... 

En ees osaa sanoa, miksi kaikki menee huonosti. Tuntuu vain, että kaikki paskaa on kertyny niskaan jonku aikaa ja nyt vaan on mitta täynnä, en jaksa enää yhtään enempää. Sattuu ihan vittuna nähä kaikki mun ympärillä ilosina ja onnellisina, ja sit on mie, joka vihaa itteään ja haluaa päivä päivältä kuolla enemmän. Nukkuessa on vähän helpompi olla, mutta painajaiset on alkanu taas riivaamaan. En ole koskaan ollu hyvä nukkuja. Mulla on ollu uniongelmia yläasteelta tähän päivään asti, mutta nyt nukahtaminen on vitun hankalaa. Tuntuu, että lääkkeet ei auta vaikka niitä vetäis kui paljo. Herään melkeinpä joka yö hikisenä itkien. En enää osaa sanoa haluanko enemmän elää vai kuolla.