En tiedä missä meet, mä tarvin sua niin, jätit syvyyksiin. Sä elämäni teit ja kaiken multa veit.

Oon viime aikoina nähny tosi paljon unia, varsinki eksästäni, enkä tiiä miksi. Ei hän muuten mielessäni oo pyöriny, ainakaan tietääkseni. 

Ne unet menee aina samalla kaavalla; eka kaikki on hyvin, sitte kaikki eskaloituu, se haukkuu mut pystyyn ja lopulta laittaa välit poikki. En oikein tiiä, kui suhtautua näihin uniin, koska väkisinki ne vaikuttaa seuraavaan päivään ja siihen paljonko mua ahistaa. Se päivä meneeki sit funtsiessa, mitä vittua ekanaki toi uni tarkottaa ja toisena mietin et miten sillä tyypillä nykyään menee, ja mitä jos tää mein juttu ei ois menny niinku se meni. Turha jossittelu on pahinta, tiedän. 

Meiän erosta on jo..... helvetti kolme, kohta neljä vuotta, ja siitä et se laitto lopullisesti välit poikki on joku 1,5 vuotta. Miks edelleen mietin sitä tyyppii? Se teki mulle tosi paskamaisesti sen välien poikkilaittamisen, ei se ansaitsis sitä että mietin ja itken edelleen sen perään. Seki on mitä luultavimmin menny elämässään eteenpäin, niin miksen mie voi? Miksi minun täytyy miettiä niitä vanhoja juttuja näin neljän vuoden jälkeen?
Ku nään niitä unia, niin totta vitus mulla tulee mieleen kaikki hyvät ajat sen kaa, ne vitun ihanat muistot, joita en enää ees totta puhuen kunnolla muista. Tai muistan joo, mutta en esim tavota enää sitä tunnetta, mikä mulla silloin oli. Joskus pystyin elää ne hetket uudestaan ja pääsin siihen samaan tunnetilaan. Enää se ei onnistu, toisaalta ehkä niin on parempi, mut toisaalta se on vitun surullista. Toki ihmismielellä on niin paljon muistoja, ettei niitä kaikkia voi kukaan muistaa monien vuosien jälkeen, mutta se on toisaalta tosi pelottavaa, että entä jos en esim tuu viimesen kahden vuoden hyviä muistoja muistamaan niin voimakkaasti, mitä nyt muistan. 

Tiedostan kyllä sen, että vaikka kuinka väitin tän vuoden alussa, että viimeinki oon päässy siitä tyypistä yli, niin ei se oikeesti taida olla niin. Ehkä seki on sellanen kausittainen juttu, et en aattele sitä niin paljon ja sit on näitä kausia, etten aattele oikein mitään muuta. Just nyt vain toivoisin, että tää "kausi" menis ohi ja voisin keskittyä esim elämään. 

En ole terapiassa viittiny nostaa tätä asiaa esille, mutta nyt on varmaan pakko, ku tää vaikuttaa niin paljon päivien kulkuun. Tuntuu edelleen, että on niin paljon käsittelemättömiä asioita, joista pitäis puhua, mutta ei se joka toinen viikkoinen 45min riitä siihen. Sit se menee tähän, et pohdin niitä asioita yksin yöllä himassa ja menetän niiden takia yöuneni. 



Olipas hämmentävä teksti.