Moi. Mulla on tosi sekavat fiilikset atm. Samaan aikaan sitä on niin vitun surullinen, ahdistunut, peloissaan, mutta taas toisaalta samaan aikaan olo on myös vähän helpottunut. Outoa.
Tosiaan, melkein kahden vuoden kaverisuhde ilmeisesti sitte päätty justhiinsa. Oli pakko avata kone ja yrittää aiheesta saaha omia ajatuksia vähän kasaan.
Se kaverisuhe alko liian voimakkaasti ja hyvin, että ois se pitäny jo siinä vaiheessa arvella, että ei tämä tule kantamaan kauan. Sinänsä sääli, että tämä kaverisuhe loppu, koska oli se valehtelematta yks elämäni antoisimmista kaverisuhteista. Olin niin varma, että se ois meant to be, mutta ihminen on erehtyväinen.
En voi vain syyttää toista osapuolta, koska tiiän, että minussa on paljon vikkaa ja on paljon asioita, mitä oisin voinu tehä/ajatella toisin, mutta fakta on se, että riitaan tarvithaan kaksi.
Sen kaverisuhteen alamäki alko siitä ko tämä toinen päätti muuttaa toiselle paikkakunnalle. Siinä vaiheessa mulle tuli ekat merkit, että voi olla, ettei tämä tule kestähmään kovinkaan kauaa enää. Se on niin eri tilanne, aluksi asutta samala paikkakunnala, näettä tyyhliin joka päivä jne. Sitte yhtäkkiä toinen ilmottaaki muuttavansa kuukauen sisään pois. Olin silloin ihan vitun romuna, miksen nyt ole yhtä pahasti? Syy voi olla se, että olin jo silloin kerran liian romuna monta kuukautta pelkästään sen muuton takia, niin nyt tämä kaverisuhteen menettäminen ns. toiseen kertaan ei ole niin paha, en tiiä onko siinä mithään järkeä. Vai onko syy se, että en ole vielä jotenki sisästäny koko asiaa. Mene ja tiiä.
Kuitenki, sain tuosta kaverisuhteesta niin paljon hyvää elämääni ees sen hetken ajaksi. Nyt tuntuu taas vähän siltä, että elämällä ei loppupeleissä ole mithään merkitystä ja ihan hyvin vois vain kuola pois. Vitun huvittavaa, huomaatteko, kuinka nopeasti mulla mielialat vaihtelee... Ehkä tätä on parempi nytte vähän miettiä mielessä ja mennä kohta nukkummaan. Tämä vähänenki teksti, mitä ulos sain itestäni autto vähän.
Taas on vierähtäny tovi viime kirjotuksesta. Pieni kertaus viime näkemän: kävin sukuloimassa Lapissa, mikä meni yllättävän hyvin; näin paljon ihmisiä (enemmän ku yleensä) ja ei muutenkaan tullu mitään erimielisyyksiä tms. draamaa, josta olen aika ilonen. Toivottavasti jatkossaki reissut siellä menis yhtä hyvin, ja en turhaa stressais niitä reissuja.
Viime tekstissä kerroin näistä kaverisuhdejutuista, ja siitä, etten ole terapiassa saanu puhuttua niistä asioista, mitä oikeasti on mielenpäällä ollu. No, sain viimeinki niistä puhuttua ja sain ajatukseni järjestykseen just joululomalle lähtiessäni ja kaikki sen suhteen ihan fine.
Päivätoiminnasta olen lähdössä mahdollisimman pian monesta eri syystä, mut päälimmäisenä se, että tuntuu että se on antanu mulle kaikkensa, ja nyt siellä käymiset on pääosin turhauttavia, ku siellä ei kauheesti mitään ns. järkevää tehdä.
Siksi olen nyt viemässä asiaa eteenpäin, että alottaisin kuntouttavassa työtoiminnassa luultavasti maaliskuussa, josta olen samalla suht innoissani, mut samalla kaikki uus pelottaa.
Syy, miksi nyt tuli kirjotusfiilis on se, että nyt on viikon menny taas vähän huonommin. Siitä Lappireissusta viime viikkoon meni suht hyvin, jaksoin jopa tehä ruokaa pari kertaa viikossa. Se on mulla yleensä ollu sellanen merkki, että on parempi kausi menossa. Olen onneksi saanu kämpän piettyä jotenki kasassa. Nyt viikon aikana mun ruokailut on menny miten sattuu ja oon skippaillu ruokailuja, koska ne ahistaa. En haluais syyä ollenkaan, koska tulee kauhee morkkis sen jälkeen ja ku syön niin jos olen jonku seurassa niin mua oksettaa se itse syöminen niin paljon että laatta meinaa lentää itestään. Ja joo, tähän ei auta se, että väkisin syö, koska silloin se oksennus vasta lentääki.
Kävin tänään taas terapiassa, ja siellä tuli itkettyä yllättäen, en osannu oottaa sitä iteltäni.
Tajusin, että mua ahistaa ihan sikana lähikuukausien tapahtumat, koska kaikki on niin epävarmaa vielä, ens perjantaina selviää lisää ku on aktivointisuunnitelman teko ja siitä seuraavalla viikolla lääkärin aika. Sitte minua stressaa kans tämä viikko; joka päivä menoa ja tällä viikolla on kolme keikkaa peräkkäisinä päivinä. Sit on päivätoimintaa, tatskan korjausaikaa, hierontaa ja vaikka mitä kaikkee. Pelottaa, etten jaksa. Tai vaikka jaksaisinki niin että palan tätä menoa loppuun.
