Mun sydän hakkaa, pitääkse tappaa?

Taas on vierähtäny tovi viime kirjotuksesta. Pieni kertaus viime näkemän: kävin sukuloimassa Lapissa, mikä meni yllättävän hyvin; näin paljon ihmisiä (enemmän ku yleensä) ja ei muutenkaan tullu mitään erimielisyyksiä tms. draamaa, josta olen aika ilonen. Toivottavasti jatkossaki reissut siellä menis yhtä hyvin, ja en turhaa stressais niitä reissuja. 

Viime tekstissä kerroin näistä kaverisuhdejutuista, ja siitä, etten ole terapiassa saanu puhuttua niistä asioista, mitä oikeasti on mielenpäällä ollu. No, sain viimeinki niistä puhuttua ja sain ajatukseni järjestykseen just joululomalle lähtiessäni ja kaikki sen suhteen ihan fine. 

Päivätoiminnasta olen lähdössä mahdollisimman pian monesta eri syystä, mut päälimmäisenä se, että tuntuu että se on antanu mulle kaikkensa, ja nyt siellä käymiset on pääosin turhauttavia, ku siellä ei kauheesti mitään ns. järkevää tehdä. 
Siksi olen nyt viemässä asiaa eteenpäin, että alottaisin kuntouttavassa työtoiminnassa luultavasti maaliskuussa, josta olen samalla suht innoissani, mut samalla kaikki uus pelottaa.

Syy, miksi nyt tuli kirjotusfiilis on se, että nyt on viikon menny taas vähän huonommin. Siitä Lappireissusta viime viikkoon meni suht hyvin, jaksoin jopa tehä ruokaa pari kertaa viikossa. Se on mulla yleensä ollu sellanen merkki, että on parempi kausi menossa. Olen onneksi saanu kämpän piettyä jotenki kasassa. Nyt viikon aikana mun ruokailut on menny miten sattuu ja oon skippaillu ruokailuja, koska ne ahistaa. En haluais syyä ollenkaan, koska tulee kauhee morkkis sen jälkeen ja ku syön niin jos olen jonku seurassa niin mua oksettaa se itse syöminen niin paljon että laatta meinaa lentää itestään. Ja joo, tähän ei auta se, että väkisin syö, koska silloin se oksennus vasta lentääki. 

Kävin tänään taas terapiassa, ja siellä tuli itkettyä yllättäen, en osannu oottaa sitä iteltäni. 
Tajusin, että mua ahistaa ihan sikana lähikuukausien tapahtumat, koska kaikki on niin epävarmaa vielä, ens perjantaina selviää lisää ku on aktivointisuunnitelman teko ja siitä seuraavalla viikolla lääkärin aika. Sitte minua stressaa kans tämä viikko; joka päivä menoa ja tällä viikolla on kolme keikkaa peräkkäisinä päivinä. Sit on päivätoimintaa, tatskan korjausaikaa, hierontaa ja vaikka mitä kaikkee. Pelottaa, etten jaksa. Tai vaikka jaksaisinki niin että palan tätä menoa loppuun.